PÄÄKIRJOITUS Vanhuuden saa määrittää itsekin

0
Kuvituskuva LL Arkisto/TS

Niin kuin niin monessa muussakin asiassa, myös ikääntymisen suhteen on hyvä välillä nähdä asiat uudesta näkökulmasta.

Sitä on tehnyt esimerkiksi lähihoitajaksi opiskeleva kolumnistimme (s. 9), jonka viimeistään työharjoittelu sai huomaamaan, miten rankkaa hoitajien työ on. Lisäksi hän on opiskelujen ja harjoittelun johdosta miettinyt omaa vanhenemistaan – esimerkiksi sitä, millaista elämää aikoo elää vanhana, millaista hoitoa tulemme saamaan ja millaista hoitoa kukin toivoo saavansa.

Meidän pitää tunnustaa, että ikäihmiset eivät ole yhtenäinen joukko. Joku kokee itsensä vanhukseksi ja toinen samanikäinen on vasta ryhtynyt varovasti ajattelemaan, että mahtaako hänkin sittenkin ikääntyä.

Toiset surffaavat netissä, toiset vierastavat vempeleitä.

Ikäännymme eri tahtiin jo ihan geenien ansiosta ja meitä kaikkia elämä kohteleekin vähän eri tavalla. Surut ja murheet saattavat painaa kumaraan niin fyysisesti kuin henkisestikin, kun taas mielekkään tekemisen ja hyvien ystävien löytäminen saattavat kepeyttää askeleet ja arjenkin.

Loimaan seudun väestöstä on yli 64-vuotiaita noin kolmannes.

Emme voi väistää vanhuutta ja vanhuksia tai ajatella heitä ainoastaan vaikkapa hoivan tarpeessa olevina hauraina ihmisinä – he näkyvät meillä katukuvassa, harrastuksissa ja palveluissa erilaisine tarpeineen ja toiveineen.

Hekin haluavat elää omanlaistaan ja itsenäistä elämää.