”Katsojan ei tarvitse tietää koripallon sääntöjä, sitä varten on tuomarit. Silti on hauska mölytä muiden mukana, jos virhe puhalletaan, tuomari tuomitsee ja vapaaheitot solahtaa säkkiin.”
Koripallo on vielä aika etäinen laji Suomessa. Sanotaan, että 30 vuotta jäljessä jääkiekosta, kun puhutaan miten suomalaiset tähtipelaajat raivaavat tietä ulkomaille ja miten pelaajia tunnetaan. Tässä kehityskaaressa mukana oleminen tuntuu kunnialta. Rakentaa lajituntemusta ja kasvattaa mielenkiintoa niin harrastuksen pariin pyrkiville kuin katsojamäärien kasvuun.
Minähän sen tiedän, paremmin kuin hyvin, miten nollan lajitiedolla pärjää katsomossa, ja sen jälkeen seuran työntekijänä sekä sen, miten lajituntemus kasvaa mitä enemmän lajissa mukana on. Mainittakoon, että sen verran ennakkotietoa oli, että tiedän kuka Michael Jordan on. Suomen rajojen sisältä edes Susijengi ei ollut tuttu (muuta kuin GT Loimaan esiintyjän kautta).
Palataan siihen tietoon. On seuran sisäinen toiminta ja on seuran ulkoinen toiminta. Ulkoiseen toimintaan kuuluvat muun muassa ottelutapahtumat. Uusien ja vanhojen katsojien ottelutapahtumiin houkuttelu ja mukana pitäminen ovat avainasemassa. Törmään ajatukseen ”kun en tiedä lajista, en tohdi tulla katsomaan” todella usein. Olen elävä todiste, että tämä sietää romukoppaan.
Koripallo on intensiivinen, vauhdikas ja hyvin viihdyttävä laji seurata. Yleisön reaktiot ja energia hallilla tarttuvat. Sitä taputtaa mukana ja huutaa virheille, kannustaa joukkuetta ja vaihtaa kuulumisia katsomossa ja väliajalla kahviossa. Välillä tilanne menee ohi, tuli taputukset, mitäköhän tapahtui. Kuten sanottu, vauhdikas laji. Siitä kertoo numeroina parhaiten 24 sekunnin hyökkäysaika. 24 sekuntia aikaa tehdä hyökkäyspäässä kori.
Koripallo-ottelu on lähestulkoon aina ennalta-arvaamaton. Hurraat voiton vuoksi voi melkein aina tehdä vasta ottelun päätyttyä. Minuutissa voi tapahtua todella paljon merkittäviä asioita.
Ottelussa pelaajat ovat välillä rähmällään ja loukkaantumisia sattuu, onneksi usein ei vakavia, vaan pieniä juttuja. Tilanteissa elää mukana ja tsempataan täysillä.
”Oli millainen päivä tahansa, ottelussa sen unohtaa. Oli kuinka väsynyt tahansa, yleisöstä saa energiaa ja piristyy, tulee hyvälle mielelle.”
Koripallo-ottelun seuraamisen viehätys muodostuu useasta eri elementistä. On joukkue, pelillinen menestys, pelaajat, persoonat, ottelutapahtuman taukojen ohjelma, hallin tunnelma, ystävien tapaaminen, tuttujen kanssa kuulumisten vaihtaminen, arjen irtiotto, elämyksen hakeminen ja paljon yksittäisiä syitä saapua otteluun. Jokainen tulee tavallaan, tyylillään, omana itsenään, juuri sellaisena kuin on ja hallilla muodostuu yhteisö, joka on yhtä intensiiviset minuutit. Me voitamme, me koemme kaatumiset, vapaaheitot, epäonnistumiset ja onnistumiset.
Koripallo on täynnä tunteita. Vaikka koripalloon liitetään vahva katu-uskottavuus, hip hop -musiikki, leuka pystyssä asenteella uhittelu, niin kentälle, kuin sen laidoille mahtuu paljon tunnetta, joka yhdistää kaikki. Vaikka otellaan kentällä, kentän ulkopuolella pidetään yhtä, halataan ja ollaan kavereita. Taistelu ei jatku enää summerin jälkeen. Joku voittaa ja joku häviää. Eteenpäin silti mennään. Yhdessä.
Itselleni tunnepitoisin ja osin hämmennystäkin aiheuttava hetki oli tajuamus, että joukkue vaihtuu. Pelaajat vaihtuu. Kauden lopuksi sanotaan paljon hyvästejä.
Siinä, siinä se on se biisoninpunainen juttu, mikä tekee koripallosta sellaisen lajin, johon voi imeytyä täysin ulkopuolelta. Koripallo menee tunteisiin. Pelejä voi seurata yhden sieltä, toisen täältä. Viihdearvo kasvaa, kun seuraa kauden alusta loppuun. Oppii tuntemaan pelaajia. Yksi on vakava, toinen yllättää alati, kolmas sanoo aina pari sanaa tuomarille – hymyillen, kuinkas muutenkaan, neljäs huomioi yleisöä. Lista on loputon. Pelaajat ovat kukin yksilöitä ja mielenkiintoisia persoonia. Mitä useamman ottelun käy seuraamassa, sen enemmän yksityiskohtia huomaa pelistä ja pelaajista.
Kun seuraavan kerran mietit kehtaako lähteä otteluun, yksin tai yhdessä, tietämättömänä tai lajista tietävänä. Mieti, kuinka tutut ja tuntemattomat hallilla nivoutuvat yhteen kannustamaan joukkuetta. Mieti, että vaikka lähtisi yksinkin, hallilla on satoja muitakin. Katsomossa ja väliajalla on sitä paitsi mahdollisuus tutustua ihmisiin.
Se ei haittaa, vaikkei ymmärrä miksi pilliin vihellettiin tai miksi vapaaheitto tuli. Mitä enemmän otteluita käy katsomassa, sen enemmän laji avautuu. Mutta koripallo, kuten moni muukin laji sallii sen, että käy silloin tällöin.
Tosin varoituksen sana. Iso sellainen. Koripallo vie sydämen. Isosti. Joten punaista päälle ja nähdään hallilla seuraavassa kotipelissä.
Elina Temonen