Loimaa/Peltoinen
Nyt pitää ottaa kyllä kuva, maalausta harrastava Tarja Lammela touhuaa. Albert Edelfeltin Nainen parvekkeella -teos Loimaan Taidemuseon Lähellä -näyttelyssä päätyy kännykän kuviin, samoin sen vieressä oleva Helene Schjerfbeckin teos.
Eikä ihme, onhan kuvaajalla farkkutakin selkämyksessään ommeltuna rakastetun taiteilijan toinen teos, Toipilas .
Näyttelyn teokset ovat osa LähiTapiolan ja sen edeltäjäyhtiöiden keräämää kokoelmaa, ja Loimaalla pääseekin näkemään 1800- ja 1900-luvun vaihteen tunnetuimpien tekijöiden teoksia. Esillä on niin Akseli Gallen-Kallelan kuin muun muassa Pekka Halosen, Venny Soldan-Brofeltin ja Martta Wendelinin teoksia.
Yrjö Ollilan Mac Elliot -saarelta -teoksen värejä Tarja Lammela ihailee ja Loimaan kaupungin kulttuurisihteeri Monika Antikainen tietää, että eksoottisesta nimestään huolimatta kyseessä on ihan kotimainen Porkkalan Mäkiluoto, jota on nimitetty myös Mac Elliot -saariksi.
– Oi, ja minä jo kuulin ihan papukaijoja, Tarja Lammela toteaa trooppisisten värien innoittamana.
Kokoelmaa on LähiTapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtajan Lauri Riekkolan mukaan kartutettu järjestelmällisesti erityisesti 2000-luvulla.
Kokoelmalle on ollut oma intendentti ja budjetti ja 1500 teoksen joukossa on nykyään niin kuvataidetta, veistoksia, tekstiilitaidetta kuin nykytaidettakin.
– Teoksissa näkyy kotimaisuus, suomalaisuus ja osin jopa maalaisuus, hän luonnehtii.
Tavallisesti teoksia on esillä yhtiön pääkonttorissa.
– Tämä on toinen kerta, kun teokset ovat poissa Espoosta.
Lauri Riekkola toivoo, että koululaiset pääsisivät ryhminä tutustumaan taiteeseen.
Näyttelyn avajaisia juhlittiin taidemuseon 10-vuotissyntymäpäivänä. Syntymäpäiviä vietetään aina Einon nimipäivänä 17. marraskuuta. Päivä muistuttaa metsämaalaissyntyisen taiteenkerääjän Eino Haapasen ja hänen vaimonsa Meerin tekemästä testamenttilahjoituksesta, joka on museon perusta.
Kokoelman pohjalta koottu perusnäyttely vaihtuu vuosittain. Lisäksi tiloissa on vaihtuvia näyttelyitä.
– Tuomme niissä esille Alpo Jaakolan perinnettä ja luomme mahdollisuuksia paikallisille taiteilijoille pitää näyttelyitä, Monika Antikainen sanoo.
Lähellä -näyttelyn kanssa Haapasten kokoelmasta esillä olevat teokset käyvät tavallaan vuoropuhelua – molemmissa on esillä Suomen taiteen kultakauden teoksia.
Museota kiitetään sopivasta koosta – kun tilat eivät ole hillittömän isot, kävijä pystyy antamaan yksittäisille teoksille enemmän aikaa ja näyttelyssä voi piipahtaa useammankin kerran.
– Ei tule sellaista ähkyä, mitä ehkä isommissa museoissa. Meille tulee museovieraiden kanssa myös kivoja keskusteluja, kun käytännössä ehditään opastaa jokainen.
Loimaan taideanti kiinnostaa niin paikallisia kuin vähän kauempaa tulevia ihmisiäkin. Aukioloaikoja on kävijöiden toiveesta nyt lisätty ja museo on auki vastedes keskiviikosta lauantaihin.
– Osa kävijöistä käy kaikki näyttelyt. Konserteissa kävijät katsovat usein myös näyttelyt ja myös Museokortti tuo meille vieraita. Osa kortin haltijoista ihan katsoo, että löytyisikö lähistöltä korttikohdetta.
Suomen maatalousmuseo Saran kanssa Taidemuseo on viestittänyt Museokortille, että Ysitien varrella sijaitsevia korttikohteita voisi nostaa markkinoinnissa esiin reittinä samaan tapaan kuin esimerkiksi Lapin tai Tuusulanjärven kohteita.
– Olemme olleet ajoittain myös sunnuntaisin auki silloin kun ollut myös Sarka-Sunnuntai ja siitä on tullut kiitosta esimerkiksi viikonloppuisin täällä sukuloimassa olevilta entisiltä loimaalaisilta.
Yllätys on ollut se, miten paljon taide kiinnostaa heinäkuussa.
– Yksittäisten kävijöiden määrä on silloin suurin, Monika Antikainen sanoo ja arvelee siinä auttavan paitsi se, että ihmiset liikkuvat lomakautena, mutta myös se, että Alpo Jaakolan Patsaspuiston pääsylipulla pääsee myös Taidemuseoon.
Lähellä-taidenäyttely 4. helmikuuta asti Loimaan Taidemuseossa, Rantatie 2.