Kylmät väreet olivat oikeassa. Ne saapuivat Loimaan taidetalossa viime viikon tiistaina, kun Designers-pianotrio oli ehtinyt soittaa kolmisen tahtia ensimmäisestä biisistään. Saviseudun konserttikansalle sävelterveisensä tuoneen belgialaisen basistin Joachim Florentin, härmäläisen pianistin Aki Rissasen ja australialaisen rumpalin Will Guthrien jazzpumpun dynaaminen meininki kietoi yleisön pikkusormensa ympärille.
Taidetalon tiistaikonserttisarjalla on loistava musiikillinen menneisyys ja toivottavasti myös tulevaisuus. Tunnelmallisessa Meerin salissa on vuosien mittaan kuultu monia väreilyttävän taitavia muusikkoja bändeineen, kuten trumpetisti Verneri Pohjolaa, bandoneonisti Sami Pirttilahtea ja viulisti Esko Järvelää. Designers soitti samaan sakkiin suvereenisti.
Tämä on koronarajoitusten poistuttua ollut konserttiharrastajalle musiikillisesti erittäin antoisa vuosi. Kaikista kylmimmät väreet tulivat elokuussa Helsingin kulttuuritalossa, kun kuulin oman maailmani parasta kitaristia Pat Methenya ensimmäistä kertaa livenä. Lukuisin Grammy-palkinnoinkin arvostettu yhdysvaltalainen jazzkitaristi ei tarvinnut esiintymisensä tueksi valosäksätystä, sauhuja eikä desibelivyöryä. Riitti, että hän asteli lavalle ja otti instrumentin varmaan ja monipuoliseen hallintaansa. Metheny olisi pystynyt yksinkin pitämään yleisöä otteessaan, mutta parin biisin jälkeen pidot senkun paranivat rumpali Joe Dysonin ja basisti Darek Oleszkiewiczin liityttyä mestarin seuraan. Aika sai sävelsiivet, ja 2,5-tuntinen konsertti loppui liian nopeasti.
Konsertin nautinnollisuutta lisäsi se, että joukossa ei ollut oluen tai muiden vauhtijuotavien vilkastuttamia älämölöttäjiä vaan yleisö tuntui tulleen vain musiikin vuoksi. Lähes täysi sali oli valtaosin hipihiljaa ja kuin yhtä korvaa. Illan intensiteettiä lisäsi se, että konserttia ei saanut taltioida. Yleisön aika ei näin ollen kulunut somepäivitysten tekemiseen tähtääviin kännyköillä sohimisiin.
Yksi viime kesän odotetuimmista päivämääristä oli heinäkuun viimeinen lauantai, jolloin Suomirockin legenda Hassisen Kone veti Tampereen Ratinalle noin 30 000 henkeä juhlimaan 40-vuotisen musiikkinsa taivalta. Bändi oli erittäin hyvässä iskussa, mutta kokonaiselämys jäi hieman valjuksi. Ehkä syynä oli tungos, anniskelupisteiden hillittömät jonot tai istumakatsomopaikan kaukainen sijainti estradista. Bändin kemia toki kuului, mutta soittajien keskinäiset virnistelyt jäivät havaitsematta.
Kuorokonserteissa ei ole tullut rampattua, mutta kuukausi sitten tuli onneksi lähdettyä Loimaan Heimolinnassa järjestettyyn latvialais-suomalaiseen Tulijoki-konserttiin. Paikalla oli kaksi 30-henkistä kuoroa. Suuri osa lauluista oli latviaksi, mutta se ei haitannut hiukkaakaan. Hassisen Koneen keikkaan verrattuna tunnelma oli tyystin toisenlainen eli läheinen ja lämmin. Yksi komeimmin soineista oli Sibeliuksen Finlandia, jonka kuorot esittivät yhdessä. Suomalaisille erityisen rakas hymni väreili vapauden henkeä latvialaistenkin laulamana.
Sampsa Hakala