KORIPALLO Urheilussa omien kasvattien matkaa maailmalla seurataan kannattajien keskuudessa tarkoin silmin. Usein myös seuraan saapuneiden pelaajien taustat kiinnostavat suuresti. Koripallossa ulkomaalaisvahvistusten reitti Suomen pelikentille on usein hieman tylsää jäljitettävää, sillä valtaosalla nimen perässä komeilee Yhdysvaltain tähtiraitalippu.
Bisonsissa tällä kaudella perinteisen linjan ulkomaalaisvahvistusta edustaa Long Beach Staten yliopistosta saapunut Jordan Roberts, ja yliopistokoripallotaustaa Yhdysvalloista on myös Uudenkaupungin Korihaiden kasvatilla Cedric Latimerilla.
– Merkitykselliset junnuvuodet pelasin Vantaan Pussihukissa ja Torpan Pojissa. Lähdin lukioon Los Angelesiin, sitten Pohjois-Carolinan yliopistossa kaksi vuotta, minkä jälkeen vaihdoin koulua Pittsburghiin. Siellä olin kaksi vuotta ja sen jälkeen palasin Suomeen 2010, toisen polven koripalloilija Latimer kertaa.
*lisäys 5.1 klo 9.25* Cedric Latimer syntyi Helsingissä vuonna 1987. Isä Ervin Latimer saapui Suomeen pelaamaan kaudelle 1974–1975 ja sai Suomen kansalaisuuden pelaajauransa aikana. Cedricin äiti on suomalainen.
Yhdentoista kauden ajan Korisliigaa ja 1 divisioona A:ta pelannut Latimer keskittyi viime kaudella Leppävaaran Pyrinnön juniorien valmentamiseen. Tauko pelikentiltä jäi vuoden mittaiseksi.
– Ehkä se vaati sen välivuoden löytää peli-ilo jälleen, mutta tuntui siltä, että voisi taas yrittää.
Myös ranskalainen Louis Rucklin saapui hakemaan peli-iloa ja itseluottamusta Bisonsista. Togosta vauvana Sveitsin rajan lähellä sijaitsevaan pieneen kylään adoptoidun Rucklinin isä valmensi nuoria koripalloilijoita. Vanhin veljistä pelasi, joten nuorempi veli seurasi samaa polkua.
Polku vei muutaman mutkan ja lyhyiden junamatkojen kautta Strasbourgin juniorimyllyn, Ranskan juniorimaajoukkueiden ja Le Mansin kautta Lilleen kolmen kauden ajaksi ennen siirtoa Bisonsiin.
Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla vähälle vastuulle jäänyt Rucklin profiloitui vahvasti puolustavaksi pelaajaksi. Hän näkee pelissään olevan paljon muitakin ominaisuuksia, joita hän ei päässyt Ranskassa käyttämään.
– Nuorempana tein paljon enemmän pisteitä, mutta kun siirtyy ammattilaiskentille, niin ensimmäisenä pitää oppia puolustamaan. Nuoria pelaajia haastetaan paljon enemmän, joten minun piti olla valmis, Rucklin toteaa.
– Lisääntyneen peliajan ja valmennukselta sekä pelikavereilta saamani luottamuksen ansiosta itseluottamukseni on Loimaalla kasvanut huimasti. Kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen, tiedän että pystyn tekemään kentän molemmissa päissä sen, mitä osaan.
Pelit jäivät viime kaudella vähiin myös ukrainalaisella Kyrylo Marchenkolla. Khimik Yuzhnyssa vietetyn viiden kauden jälkeen Marchenko siirtyi Odessaan, jossa kausi alkoi loukkaantumisesta kuntoutuessa ja päättyi ennenaikaisesti Venäjän aloittaman hyökkäyssodan vuoksi.
– Taistelut olivat lähellä. 24. helmikuuta heräsin räjähdyksen ääneen. Ajattelin, että joku on ulkona juhlimassa rakettien kanssa, tai jotain vastaavaa. Sitten kun yritin jatkaa uniani, niin ehkä tunnin päästä havahduin jälleen samaan ääneen, mutta tällä kertaa ääni oli paljon voimakkaampi, Marchenko muistelee.
– Ymmärsin, ettei tämä ole normaalia. Nousin ylös ja luin puhelimestani uutisia tilanteesta.
Ukrainan koripallon Superliigan kausi keskeytettiin. Marchenkon mukaan pelaajat istuivat kotona eivätkä tienneet, miltä huominen näyttää. Koripallo ei ollut enää päällimmäisenä mielessä, eikä ulkoilmassa lenkkeily tuntunut turvalliselta.
– Kesällä yritimme ystävien kanssa harjoitella koripalloa, ja agenttini etsi minulle uusia mahdollisuuksia. Syyskuussa hän ilmoitti, että minun kannattaisi kokeilla pelaamista Bisonsissa.
Perheen jääminen Ukrainaan ja seitsemän kuukauden tauko pelaamisesta vaikuttivat alkukauden otteisiin. Marchenko kertookin ensimmäisen kuukauden Loimaalla olleen erittäin vaikea.
– Olin vain heitellyt ja tehnyt jotain harjoituskuvioita vain muutaman ystävän kanssa. Aluksi täällä tuntui, että kentällä on aivan liikaa pelaajia.
Latimeria lukuun ottamatta Loimaa oli paikkana hankinnoille täysin vieras, ja Latimerille tuttu oli vain liikuntahalli. Ulkomaalaisista jokainen kertoo sopeutumisen kaupunkiin olleen helppoa, sillä pelaajien kotikaupungit ovat suurin piirtein samankokoisia. Viihtyvyyttä on lisännyt osaltaan myös joukkueen hyvät peliotteet ja talvikelit.
– En kaipaa kauheasti aktiviteetteja, vaan viihdyn yleensä itsekseni kotona. Sää on se asia, mihin Euroopassa pitää sopeutua. Kaliforniassa ei lunta ollut lainkaan, mutta nautin siitä erittäin paljon, Jordan Roberts iloitsee.
Marchenko kertoo myös nauttivansa Suomen talvesta, mutta hiihtoladuille ukrainalainen ei lupaa lähteä. Konsolipelien äärellä vapaapäivinä viihtyvä Rucklin harmittelee pitkää matkaa ystävien luo Helsinkiin.
– Olen yrittänyt myydä heille ajatusta matkustaa tänne, muttei täällä oikein ole heille mitään tekemistä – paitsi käydä Prismassa, Rucklin nauraa.
– Mä käyn myös Tokmannilla, että valinnan varaa riittää, Latimer virnuilee.
Korjaus 5.1 klo 9.25 Lisätty kappale Cedric Latimerin taustoista ja korjattu otsikon virhe.