Loimaa
– Vihreä ja punainen, ne ovat vastavärit. Ehkä vähän surumielinen tunnelma. Jotain suomalaista, kuten koivut taustalla. Ja herättää mielenkiinnon tutkia, mitä tuolla taaempana taustalla on.
Näin kuvaa Puistokadun koulun ysiluokkalainen Katariina Mäkinen Loimaan Taidemuseon vuoden 2023 Pihapiirissä-kokoelmanäyttelyn lempiteostaan. Leirinuotiolla-teoksen on maalannut Abram Arhipov ehkä jo 1800-luvun puolella.
Museon Haapasten salin täyttävän näyttelyn muutkin teokset ovat kyllä hänen mieleisiään.
Ne ovat nimittäin hänen valitsemiaan.
Katariina Mäkinen oli viime syksynä työelämään tutustumisen (tet) -jaksolla Loimaan Taidetalossa. Viikon aikana hän ehti muun muassa käydä siistimässä Alpo Jaakolan Patsaspuistoa, mutta sai tehtäväkseen myös valita tulevan kokoelmanäyttelyn teokset.
Sitä varten hän kävi läpi Loimaan kaupungin omistamaa taidetta tietokoneen kuvista. Näyttelyn nimeä ei silloin vielä ollut tiedossa, mutta kun hän oli valinnut riittävän määrän teoksia, niistä löytyi selvä teema.
– Kotoisa fiilis, jotain suomalaisuudesta, vihertävää ja keltaista, luontoa, hän listaa teoksille yhteisiä asioita.
Ajatuksena oli myös valita teoksia, joita katsoessa voisi kuvitella itsensä niihin sisään – astelemaan pihatielle ja katsetta kääntämällä näkemään vaikkapa mökin, joka on jäänyt taiteilijan rajauksen ulkopuolelle.
Näyttely avautui yleisölle vuoden alussa ja Katariina Mäkinen on ilokseen jo kuullut museon vakiväeltä, että kävijät ovat teoksia katsoessaan kommentoineet joidenkin niistä tuovan esimerkiksi muistumia mummolasta ja joillekin joku teos on jopa ollut kuin avautuma omaan tuttuun pihaan.
Yhtä lukuunottamatta teokset ovat hänen valitsemiaan – ainoastaan Hugo Simbergin Käsikärryjä työntävä poika -akvarelli on lisätty näyttelyyn Suomen Taiteilijaseuran kokoelmista.
– Halusin tietää millaista kulttuurialalla on olla töissä, Katariina Mäkinen sanoo ja kertoo, että häntä on taide kiinnostanut pienestä asti ja hän on itsekin piirrellyt aina ja nykyään hän myös maalaa.
Tet-viikko avasikin silmiä.
– Täällähän tarvitaan niin biologiaa kuin fysiikkaakin.
Jos Taidetalon alakerran taidevarastossa törmää johonkin ”ötökkään”, pitää tietää, onko se haitallinen varastoidulle taiteelle ja lämpötilojen pitää olla myös aika tarkkaan tietynlaisia, jotta olot ovat teoksille suosiollisia.
– Teokset ovat myös hyllyillä, jotka ovat irti maasta, jotta ne eivät heti kastu, jos tulee vaikka vesivahinko. Näyttelysalissa taas pitää olla verhot kiinni, jotta maalauksiin ei mene auringonvaloa.
Viikon aikana hän pääsi myös tutustumaan Taidetalon historiaan ja oli mukana ala-asteikäisten kuvataideryhmien käynneillä museossa.
– Osallistuin myös näyttelyn tekemiseen, tein muun muassa teostarroja.
Tetin ansioksi hän laskee senkin, että on tutustunut kotikaupunkinsa taidepaikkoihin ja -ihmisiin. Yllätyksenä on ehkä tullut, että kulttuurialalla ollaan usein silloin töissä, kun muut ovat lomalla tai vapaalla ja pääsevät esimerkiksi katsomaan näyttelyitä.
– Työaika ei usein ala ihan aamulla, mikä on hyvä tällaiselle ei-aamuvirkulle.
Hän tekee itse mielellään kantaaottavia kuvia – sellaisia, joissa pohditaan sitä, miten kohtelemme toisia ihmisiä ja esimerkiksi luontoa.
Kuvissa voidaan käsitellä esimerkiksi rasismia.
– Asioita, joita en ymmärrä, hän toteaa.
Taidetta hän haluaa ymmärtää aina vaan enemmän.
– Haluan kehittyä ja olen opetellut lähinnä itsekseni väriteoriaa ja sitä, miten valo menee jossain teoksessa.
Siitä syystä näyttelyn toinen erityisen mieleinen teos on Santeri Salokiven Sateinen maisema (1922). Sen hyvin vaikka loimaalaismiljööksi sopiva syksyinen pelto ja lato on saanut Katariina Mäkisen pohtimaan taiteilijan tapaa käyttää palettiveistä maalatessaan.
– Palettiveitsen käyttöä olen itsekin opetellut.