Suomalainen on jörö. Suomalainen ei puhu eikä pussaa. Suomalainen on hiljainen, ei nauti huomion keskipisteenä olemisesta eikä varsinkaan tykkää esiintyä yleisölle.
Suomalainen syö grillattua makkaraa juhannuksena ja ylikypsää kinkkua jouluaattona.
Kauppaan astuessaan suomalainen nostaa kasvoilleen vaivaantuneen hymyntapaisen, kun vastaan kävelee hyvän päivän tuttu – ja saattaa jopa nyökätä tervehdykseksi, mikäli kyseessä on naapuri tai ala-asteaikainen luokkakaveri.
Mutta löytyy suomalaisista pehmeämpikin puoli. Kun kauniina kesäiltana kavereiden kaverit eli puolitutut lämmittävät mökin saunan ja pyytävät mukaan löylyihin, suomalainen kyllä suostuu mukisematta. Syntymäasussa saunaan ja saunasta suoraan auringon lämmittämään järviveteen. Suomalainen ei häpeä tai kainostele, vaan viettää löylyissä useammankin tunnin puolituttujen kanssa naureskellen ja pulahtaen välillä järveen. Tämä ei ole outoa, onhan se osa kulttuuriamme.
Kuitenkin, kun suomalaisen pitää lumisateen alla odottaa bussia pysäkillä muiden suomalaisten kanssa, hän jäätyy – eikä tämä johdu pakkasesta, vaikka sormia kylmä pistelisikin. Introvertti tai hieman jopa eristäytynyt luonne näkyy kansalaisissamme hyvin, kun bussin odottajien välille kertyy matkaa parin metrin verran. Ei puhettakaan, että kaikki matkustajat mahtuisivat saman linja-autokatoksen alle – ei, vaikka odottajia olisi vain viisi. Me odotamme mieluummin vaikka vesisateessa kuin pistämme itsemme tilanteeseen, jossa joutuisimme harrastamaan sitä ah, niin kuuluisaa small talkia – sitä, kun pitää jostakin kummallisesta velvollisuudentunnosta jutella päivän säästä tai hintojen noususta.
Suomalaiset ovat mestareita nostamaan esille niitä stereotypioita, jotka tätä pientä kansaa koskevat. Jopa hieman ironinen ja sarkastinen kuvailu itsestämme on meidän bravuurimme, ja tämä tapa siirtyy aina sukupolvelta toiselle. Vaikka suomalaisuuteen kuuluu tietynlainen jöröys ja ehkä jonkinlainen kyynisyyskin, on suomalainen parhaimmillaan erittäin hyvä ystävä – tämä on kuultu usean ei-suomalaisen suusta, kun on kysytty, millaisia ihmisiä me suomalaiset sisut olemme. On mahdollista, että joudut tekemään ystävyyden alun eteen töitä pitkään, mutta kerran saatu luottamus ja ystävyys on yleensä elämän mittainen. Kun suomalainen löytää ystävän, hän pitää huolta, että tämä ajaa varovasti kotiin, muistaa nukkua ja kutsuu sinne kesämökille saunomaan.
Suomalainen on rehti ja rehellinen, ahkera ja tunnollinen – joskus liiaksikin – mutta ennen kaikkea; suomalainen voi olla todellinen ystävä. Pitäisi siis ehkä kysyä itseltämme; olisiko mahdollista, että jonain päivänä myös suomalainen voisi kuvailla itseään näillä sanoilla sen sijaan, että hän nostaisi heti esiin ne epämiellyttävät, meidän omiin päihimme pinttyneet stereotypiat itsestämme?
Enni Lahti