LOIMAAN SEUTU Helmikuun puolivälissä päättynyt peuranmetsästyskausi oli kaatomääriltään ennätyksellisen pieni. Kun viime vuonna valkohäntäpeuroja kaadettiin Loimaan seudun riistanhoitoyhdistysten alueella yhteensä noin 2 600, tänä vuonna päästiin noin 2 000 yksilöön. Vuonna 2021 määrä oli suunnilleen sama kuin vuotta aiemmin, ja vuonna 2020 peuroja ammuttiin 2 300. Myös Alastaron riistanhoitoyhdistyksen alueella peuroja ammuttiin vähemmän kuin viime ja sitä edellisellä kaudella.
– Nyt lukema oli noin 1 100 valkohäntäpeuraa, kun viime vuonna se oli 1 370 ja sitä edellisenä reilu 1 400, Suomen riistakeskuksen vs. riistapäällikkö Jörgen Hermansson sanoo.
Pienemmät kaatomäärät ovat hänen mukaansa seurausta siitä, että peurakannat ovat vuosien kovan työn jälkeen pienentyneet. Loimaan lisäksi ne ovat vähentyneet Oripään alueella. Ilmiö oli nähtävissä jo viime vuonna.
– Silloin peuroja kuitenkin vielä ammuttiin ennätyksellisen paljon.
Lupia anottiin tänä vuonna Loimaalla sata vähemmän kuin viime vuonna. Yhteensä niitä haettiin nyt noin 2 000 ja käytettiin noin 1 550. Viime vuonna lupia käytettiin 1 960, ja myös silloin osa jäi käyttämättä. Alastarolla puolestaan lupia haettiin viime syksynä 1 200, kun edellisellä kaudella 1 500.
– Tavoitteena on jo vuosia ollut, että lupia haetaan mieluummin reilusti, etteivät ne lopu kesken, Hermansson painottaa.
Tähän saakka valkohäntäpeurojen kanta on kasvanut käytännössä koko ajan, mutta suurin huippu nähtiin Jörgen Hermanssonin mukaan pari kolme vuotta sitten.
– Riistakeskuksen toive on, että kovaa metsästyspainetta pidetään edelleen yllä, koska tässä menee luultavasti vuosia, että määrien kanssa saavutetaan oikea tasapaino.
Ongelmana on hänen mukaansa se, ettei kenelläkään ole tarkkaa tietoa, kuinka paljon valkohäntäpeuroja on. Numeerisena tavoitteena on rajata kantaa niin, että tuhannella hehtaarilla olisi metsästyskauden jälkeen 29–35 yksilöä.
– Niiden tiheystavoitteet vaihtelevat hiukan alueittain. Loimaan, Hämeen ja Satakunnan raja-alueilla se on vähän suurempi, koska siellä on aina ollut peuroja eniten.
Koko Varsinais-Suomessa valkohäntäpeuroja kaadettiin tänä vuonna noin 23 500, kun viime vuonna niitä ammuttiin ennätysmäärä eli 25 700. Aikuisia peuroja kaatui saman verran vuoden takaiseen määrään verrattuna, mutta vasoja vähemmän.
– Se viittaa siihen, että niitä on syntynyt vähemmän, mikä on juuri ollut tarkoituskin, Jörgen Hermansson toteaa ja sanoo tavoitteena olleen jo jonkin aikaa, että ampumalla enemmän naaraita, tuottoa saadaan pienemmäksi.
VUOSIKYMMENIÄ valkohäntäpeuroja kameran linssin läpi tarkkaillut metsämaalainen Heikki Mikkola on huomannut peurakantojen vähentyneen selkeästi lyhyessä ajassa. Kun hän vielä edelliskesänä laski tutulla pellolla olevan 60 peuraa, viime kesänä niitä oli puolet vähemmän. Hurjimpina aikoina eläimiä on ollut samaisessa paikassa jopa yli 80.
– Se on jo kyllä liikaa, hän toteaa.
Hän sanoo metsästämisessä vallinneen pitkään epätasapaino, johon on vasta viime vuosina ruvettu kiinnittämään huomiota. Vuosikymmeniä ammuttiin isoja pukkeja niiden sarvien takia, kun olisi pitänyt verottaa molempia sukupuolia tasaisesti.
– Olen aina sanonut, että kanta tulee pitää sopivana ja laatu korkealla.
Vääristyneen metsästyspolitiikan myötä Mikkola on nähnyt pukkien muutokset. Vielä 1960-luvun lopulla ennen kuin valkohäntäpeurojen metsästys oli päässyt kunnolla vauhtiin, peurapukit saattoivat olla jopa satakiloisia.
– Nyt pukit ovat enää noin 60-kiloisia, eivät paljon isompia.
Myös se, että pukit ammutaan liian nuorina, vaikuttaa niiden kokoon. Silloin ne eivät ehdi kasvaa täyteen komeuteensa, sillä uroksen paino nousee Mikkolan mukaan aina neljään tai viiteen ikävuoteen saakka.
– Kun isoimmat ja vahvimmat karsitaan pois sukua jatkamasta, laatu kärsii, hän huomauttaa.
Siksi Mikkola ohjeistaakin keskittymään heikkoihin yksilöihin ja jättämään komeimmat metsään jatkamaan sukua.