LOIMAA/NIINIJOKI Tero Hakasen taival Jokamiehenluokan, eli Jokkiksen parissa käynnistyi vuonna 2001. Vaikka 22 vuoden harrastamisen aikana kisoista voitetut pokaalit ovat täyttäneet takan päällisen lisäksi myös autotallin hyllyt, on kisoissa menestyminen vain pieni osa harrastuksen tuomasta nautinnosta.
– Sehän tässä on hienoa, että on saanut kavereita ihan jokaiselta paikkakunnalta. Vaikka voittaminen on tietysti aina hienoa, niin eihän tästä mitään tulisi ilman kavereiden kanssa touhuamista, Lounais-Hämeen urheiluautoilijoita edustava Hakanen kertoo.
– Monenlaisia kavereita tarvitaan ja yhteistyökumppaneita tietysti kanssa.
Vaikka kilpailut ovatkin se lopputähtäin, on itse harrastus suurimmaksi osaksi autojen ”kynimistä” ja rakentelua. Hakanen kertoo muuttavansa autot aina ajoasennon ja tekniikan osalta käteen sopiviksi. Autojen kisakuntoon saattaminen onkin aina pitkä projekti, ja niitä on työn alla monia samaan aikaan.
Tällä hetkellä hallissa on noin 11 autoa, joista muutama on suurin piirtein valmis radalle ja toiset vasta rakentelun alussa. Yhteensä autoja Hakasen kautta on kulkenut 75, ja yhdeksi lajin hienoimmista piirteistä hän mainitseekin autojen jatkuvan kiertämisen omistajalta toiselle.
– Kyllä niitä joutuu kynimään todella paljon. Sitten on toki niitäkin harrastajia, jotka ostavat auton kisoista, pistävät siihen oman penkin paikkaan, ajavat kisan ja auto siirtyy eteenpäin.
Kilpailuihin ilmoittautuessaan kuljettaja sitoutuu myös myymään autonsa kisahinnalla. Kisan jälkeen auto arvotaan siitä huutaneiden kesken; autolla kisaava saa tehdä viisi suojahuutoa, kisoihin osallistuja saa tehdä vieraasta autosta kolme huutoa ja katsoja yhden.
Kun Hakanen aloitti harrastuksen, kisahinta autoille oli 4 000 markkaa. Euroihin siirtymisen jälkeen hinta oli 700 euroa ja noussut siitä pikkuhiljaa. Kisahinta oli pitkään 1 500 euroa, ja viime kesänä se nostettiin 2 000 euroon, joka vastaa hieman paremmin todellisia rakennuskuluja.
– Jokamiesluokan tarkoitus on, että auto ei olisi ylihintainen. Kansallisissa kisoissa rupeaa jo kahden tai kahden ja puolen tonnin autoilla pärjäämään. Kun halutaan pärjätä isoissa kisoissa, niin touhu on karannut ihan lapasesta. Niihin autoihin laitetaan rahaa ihan hemmetisti.
18 kansallista kisaa voittanut Hakanen kertoo voittojen tulleen ainakin lähes kisahintaisilla autoilla.
– Itse olen koittanut mennä järkevällä budjetilla. Totta kai aina tulee turpaan ja rahaa menee, mutta ei sentään kymmeniä tuhansia heitetä kankkulan kaivoon.
Harrastajia lajin parissa on paljon ja jokaiseen lähtöön. Toiset haluavat vain harrastaa, eikä menestys ole pääosassa. Toiset taas himoitsevat menestystä, mutta kilpailun taso ja kilpailijoiden määrä tekee menestymisestä suurillakin panostuksilla haastavaa.
– SM-kisoihinkin voi osallistua ketä vaan, mutta siellä pärjääminen on tosi vaikeaa. Varmaan vaikeimpia titteleitä Suomen autourheilussa on voittaa Jokkiksen Suomen mestaruus.
– Kuski ratkaisee myös totta kai, mutta kyllä auton pitää SM-tasolla olla aivan huippu, jotta siellä pystyy pärjäämään.
Kuskin ja auton lisäksi pärjääminen on usein myös onnenkauppaa. Osallistujamäärät kisoissa vaihtelevat 50 kuljettajasta jopa 700 kuljettajan mammuttikilpailuihin. Sääntöjen mukaan jokainen osallistuja pääsee ajamaan ainakin kaksi lähtöä.
Osallistujamäärän mukaan tehdyistä kaavioista riippuen pääsevät kisaajat ajamaan parhaimmillaan viisikin lähtöä. Alkueristä parhaat selviävät yleensä välieriin, ja loput hakevat jatkopaikkaa keräilyerien kautta.
Seitsemän auton lähtiessä rinnakkain saa ensimmäiseen mutkaan mennä aina peukut pystyssä, sillä esimerkiksi kolarin jälkeisestä pyörähdyksestä ei kahden kierroksen kilpailussa enää pysty toipumaan.
– Keräilystä voit nousta vaikka koko kilpailun voittoon vielä, mutta sitten jos joku ajaa päin vaikka semifinaalissa, niin sieltä ei enää pääse mihinkään.
