LOIMAAN Evankelisen Kansanopiston koulutuspäällikön Kimmo Vanha-Juhen työpäivien rytmi muuttui kuin napista painamalla runsas vuosi sitten, kun ensimmäiset laajamittaista sotaa pakenevat ukrainalaiset saapuivat Suomeen.

Hän havainnollistaa muutosta näyttämällä kalenteriaan, josta löytyy tasaisesti hajamerkintöjä ennen helmikuun 24. päivää. Sen jälkeen kalenteri alkaa täyttyä muistiinpanoista ja -tarroista.

Sodan sytyttyä ja pakolaismäärien kasvaessa kansanopistossa tehtiin nopeasti se johtopäätös, että ukrainalaisten tilanne tulee todennäköisesti koskettamaan myös kansanopistoa.

Ensitöikseen Vanha-Juhe kertoo varanneensa lähes kaikki Hirvikoskella tyhjillään olleet asunnot.

– Siitä se lähti vyörymään. Kiinteistöpuoli hommasi asuntoihin sänkyjä. Minä hain kirpputoreilta asuntoihin pöytiä ja tuoleja. Loimaalaiset lahjoittivat vaatteita ja muuta tarvittavaa sekä olivat avussa monessa asiassa.

Ensimmäiset ukrainalaiset saapuivat kansanopistoon viikon kuluttua sodan syttymisestä, maaliskuun kolmantena päivänä.

Ensimmäiset saapuneet olivat niitä, joilla oli entuudestaan Loimaalle jokin kytkös, kuten sukulaisia, tuttavia tai työpaikka. Vanha-Juhelle oli yllätys se, kuinka paljon ukrainalaisia oli jo entuudestaan Loimaan ympäristössä.

– Nämä ukrainalaiset hakivat pakolaisia satamasta ja aina Puolasta saakka.

Kansanopiston nopea reagointi oli hänen mukaansa mahdollista sen ansiosta, koska opistolla oli konsepti valmiina.

– Tätä oli harjoiteltu jo vuodesta 2019. Silloin meille tulivat ensimmäiset perheet aikuisten perusopetukseen, hän viittaa muun muassa Turkista ja Venäjältä saapuneisiin.

Ukrainalaisten kohtaamisessa ja heidän suomen kielen opetuksensa järjestämisessä Vanha-Juhella oli hyötyä kirkon nuorisotyöntekijän koulutuksesta ja aiemmasta työkokemuksesta erityisopettajana.

– Emme voi sivuuttaa sitä, mitä ihmisten muuhun elämään kuuluu, se on koko ajan läsnä.

Pakolaiselle voi olla alkuun turhaa puhua esimerkiksi suomen kielen sijamuodoista, jos päässä pyörivät ihan muut asiat. Silloin kansanopiston kaltaisessa oppilaitoksessa voidaan huolehtia muun muassa siitä, että arki rullaa mahdollisimman sujuvasti uudessa ympäristössä.

Vanha-Juhe puhuu huolien poistamisesta, vaikkei siihen täysin pystytäkään.

– Viesti on se, että olkaa ihan rauhassa. Teistä pidetään huolta ja teitä autetaan.

Tämän luottamuksen rakentaminen ottaa oman aikansa, ja sitä rakennetaan käytännön teoilla.

Tietty virkamiesmäisyys ja etäisyyden ylläpitäminen auttavat suoriutumaan työstä. Vanha-Juhe ei esimerkiksi itse aktiivisesti ota puheeksi ja kysele siitä, mikä on se taustatarina, joka on tuonut ukrainalaisen kansanopistoon.

Silloin, kun joku haluaa kertoa historiaansa oma-aloitteisesti, hän kuuntelee.

– Ne tarinat voivat mennä ihon alle.

Vanha-Juhelle riittää se, että hän tietää tilanteen, mikä on tuonut ukrainalaiset Loimaalle. Asioiden ei tarvitse välttämättä henkilöityä.

– En mieti sitä, että tuo ja tuo ihminen on ollut pommisuojassa tietyn ajan. Tiedän, että he tulevat olosuhteista, jonne en itse haluaisi.

Vanha-Juhe suhteuttaa ukrainalaisten tilannetta esimerkiksi kansanopistoon aiemmin saapuneisiin turkkilaisiin ja venäläisiin, jotka ovat tulleet Hirvikoskelle usein kokonaisina perheinä eli molemmat vanhemmat lapsineen.

Monien ukrainalaisten perheet ovat tilapäisesti hajonneet, kun mies on jäänyt Ukrainaan.

– Se minua koskettaa eniten ukrainalaisten tilanteessa. Ei voi tietää, miten tarina jatkuu.

Vanha-Juhe sanoo aina kunnioittaneensa yksinhuoltajia, jotka tekevät perheen eteen paljon töitä, ja ukrainalaisäitien kohdalla tilanne on vielä raskaampi.

Yleisellä tasolla Vanha-Juhesta aistii turhautumista Suomen maahanmuuttopolitiikkaan, jonka hän sanoo rakentuvan yhä pitkälle siihen maailmaan, jossa tulijoita Suomeen on vuosittain vain kourallinen.

– Puhutaan kotoutumisesta ja ihmisten sijoittumisesta työelämään.

Hänen mielestään suomalaista yhteiskuntaa ei ole avattu niin, että esimerkiksi maahan saapuvat ukrainalaiset pystyisivät hyödyntämään täällä sitä osaamista, jonka he tuovat tullessaan.

Hän sanoo tämän korostuvan koulutettujen ukrainalaisten kohdalla. Hän kärjistää, kuinka 6–8 vuoden yliopistokoulutuksen saaneet voidaan laittaa täällä suurin piirtein samalle viivalle juuri peruskoulun päättäneiden kanssa.

Paikallistasolla, peruskoulun puolella Vanha-Juhe nostaa kuitenkin hattua Hirvikosken yhtenäiskoululle, joka on pystynyt reagoimaan nopeasti ja ottanut vastaan ukrainalaisten äitien mukana saapuneita lapsia.

– Yhteistyömme on toiminut erittäin hyvin.

Kimmo Vanha-Juhe

Loimaan Evankelisen Kansanopiston koulutuspäällikkö.

Syntynyt vuonna 1959.

Kotoisin Tampereelta, asuu Vammalassa.

Kouluttautunut kirkon nuorisotyön ohjaajaksi ja datanomiksi.

Työskennellyt aiemmin esimerkiksi kirkon nuorisotyössä, opettajana, erityisopettajana ja ATK:n opettajana. Siirtyi Loimaan Evankeliseen Kansanopistoon tammikuussa 2016.

Toiminut aikaisemmin luottamustehtävissä muun muassa Punkalaitumen seurakunnassa lähes 30 vuotta, joista kirkkovaltuuston puheenjohtajana kahdeksan vuotta.

Perheeseen kuuluvat vaimo Leena ja poika Juho perheineen.

Harrastaa mökkeilyä (Karkussa) ja sukututkimusta.

Kaupunkilaispoika opetteli maatalouden

LOIMAA Kimmo Vanha-Juhe asui perheineen pitkään Punkalaitumella, jossa hän viljeli vaimonsa kotitilaa Orisuon reunassa, kuten hän itse paikantaa.

Työuransa hän on tehnyt suurimmaksi osaksi opetusmaailmassa, jonne hän siirtyi 1980-luvun puolivälin jälkeen. Hänen ensimmäinen opettajan pestinsä oli Lauttakylän ala-asteella.

Hänen viimeinen työpäivänsä Loimaan Evankelisessa Kansanopistossa koittaa toukokuun lopussa. Lomien jälkeen syksyllä alkavat eläkepäivät.

Vanha-Juhe kokee opetustyön sopineen kohtuullisen hyvin maatilanpidon rytmiin, jossa viljatilan kiireet ulottuivat keväästä syksyyn. Kirkon nuorisotyön ohjaajan tehtävät olisivat painottuneet juuri kesälle, jolloin maatilallakin olisi ollut hommia.

Tilan varsinainen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1990. Vanha-Juhe muistaa kyseisiä papereita tehtäessä asiantuntijan sanoneen pariskunnalle suurin piirtein näin: kun te siinä pari kolme vuotta olette talon ulkopuolella töissä, niin voitte siirtyä päätoimisiksi viljelijöiksi ja tila elättää teidät.

Muutaman vuoden kuluttua Suomi liittyi Euroopan unioniin.

– Ja sillä paperilla ei ollut enää mitään virkaa. Viimeistään silloin jouduimme kahden työpaikan loukkuun, Vanha-Juhe hymyilee ja vitsailee maatalouden kannattaneen, kun kaksi kävi talon ulkopuolella töissä ja yksi sai lapsilisää.

Kaupunkilaislähtöiselle Vanha-Juhelle maatalous oli aluksi jotain uutta ja outoa. Päästäkseen aiheeseen sisään hän kertoo ensitöikseen lukeneensa suurin piirtein kaikki Loimaan maatalousoppilaitoksen oppikirjat ja saaneensa paljon apua myös naapureilta.

Tilanpito jatkui kolmisenkymmentä vuotta, kunnes pariskunnan poika otti tilan ohjat käsiinsä vajaat kymmenen vuotta sitten.