Kylillä oltiin avoimia kaikelle

0
Stella Kulmala pääsi Metsämaan VPK:n mönkkärin peräkärryn kyytiin. Ohjaksissa oli Mika Jokinen. VPK:n paloaseman ovet olivat kylän kesänavauksessa auki tutustujille ja myös poliisi poikkesi tapahtumassa esittäytymässä. Kalliohovin pihalla pääsi nauttimaan niin musiikista kuin tuttujen tapaamisesta.

– Kaikkea on löydetty, Tuulikki Luontomaa kommentoi.

Hän oli lähtenyt Avoimien kylien päivänä kolmen tyttärensä kanssa Metsämaan kesänavaukseen. Tyttäret Hilla , Aamu ja Minttu olivat löytäneet myyntitiskeiltä ja kirppispöydistä itselleen todellakin kaikkea. Saalis oli täydellinen, kun kylpytakkinenkin vauva sai uuden kodin Aamun hellästä huomasta ja nuken, vihkojen ja käsilaukkujen lisäksi kiikariin oli osunut vaatteita.

Äiti kertoi hymyillen, että ne oli jo käyty jopa vaihtamassa päälle kesken tapahtuman.

Perheessä odotetaan rentoa kesää, ja lähinnä uimakelejä.

– Loimaan kesän avauksessa jo oltiin ja Kuissi Rockin alkutapahtumaan lasten kanssa ehkä mennään, muuten ei ole suunnitelmia.

Lähellä olevat pienet tapahtumat ovat hänen mukaansa kivoja, ja niihin otetaan osaa fiiliksen mukaan.

Ehkä campingiä tai mökkeilyä on kesällä vielä luvassa.

– Juuri kyllä oltiin pari viikkoa sitten mökkeilemässä, kun vuokrattiin Sysmästä mökki.

Yhdessä pöydässä Kalliohovin pihassa turisseet Sirpa ja Mauri Ylösmäki ja Erja ja Kalevi Jokinen kehaisivat metsämaalaista versiota kesän avauksesta hienoksi, kun sääkin vielä suosi. 19 astetta, todennettiin Kalliohovin seinän mittarista.

Jokiset ovat kotoisin Metsämaalta ja Mauri Ylösmäkikin on käynyt siellä syntymässä, mutta asuu kyllä Ypäjällä.

– Kylätapahtumiin aina toivotaan osallistumaan, he perustelivat paikallaoloaan Avoimet kylät -päivässä Metsämaalla.

Mauri Ylösmäki totesi naureskellen, että makkaralle aina lähdetään ja kesän tapahtumista onkin jo bongattu muun muassa Tammelan Makkaramarkkinat, jossa pääsee maistelemaan mitä erilaisempia makkaroita.

Jokisille kesätapahtumista on perinteeksi muodostunut Metsämaan Pyramidipiknik.

Melliläpäivänkin nelikko keksi ja Mauri Ylösmäki sanoi, että Okraan mennään tietenkin.

– Makkaralle, Kalevi Jokinen tiedusteli virnistäen.