Kuississa rokkasi jälleen kaikki tutut kylältä

0
Joskus kertosäkeet ovat niin tarttuvia, että niitä laulaa helposti mukana, vaikkei myöntäisi sitä ennen kuulleensakaan. Petri Nygärdin settilistalta näitä löytyy lukuisia.

LOIMAA Kuudetta kertaa loimaalaisia tanssittanut, huudattanut ja viihdyttänyt Kuissi Rock vietettiin loistavassa kelissä.

Artistikattaus miellytti festarikansaa tänäkin vuonna, kun jokaiselle löytyi pääesiintyjistä mieluista kuultavaa ja myös sivulavan paikalliset Jumpin´ Low Down Dudes sekä Tmi Rantanen & Alihankkijat esiintyivät täydellä vimmallaan.

– Heitettiin takit narikkaan ja tultiin eturiviin muistelemaan menneitä, Heli Väliharju ja Pia Paukkio kertoivat ja lisäsivät lavan reunasta löytyneen narikan järjestyneen paikallissuhmurointina juuri eturiviin lupautumalla.

Juhlijoilla riitti virtaa aina Olli Halosen keikalta Uniklubin ja Petri Nygårdin kautta Klamydiaan asti.

– Parasta on tuttujen näkeminen ja paikallisten tapahtumien tukeminen. Toki Klamydia kuuluu kyllä yleissivistykseen, Eero Rantanen veisteli.

– Täällä ollaan joka vuosi oltu mukana ja aina tanssitaan alusta loppuun, lupasi Jenny Vehviläinen ja piti myös lupauksensa.

Tuttujen näkemisen lisäksi festaritapahtumat ovat hyvä paikka järjestää vaikka polttareita. Tämän sai kokea myös maitokärryillä paikalle kärrätty Satu Valtanen.

– Aamu alkoi paloasemalla hikoilulla ja harjoituksen vetänyt Heikki Ketola toivoi, ettei ilta kuitenkaan pääty poliisiasemalle. Samaa toivotaan itsekin, polttariseurue nauroi.

Illan päättäneen Klamydian solisti Vesku Jokinen kertoi ennen keikkaa olevansa hyvällä mielellä, ja yhtyeen energia siirtyi myös yleisöön.

– Meidät otetaan aina hyvin vastaan, enkä oikein tiedä mistä se johtuu. Ehkä se on se sitkeä työ ja että soitetaan aitoa kamaa eikä mitään konepaskaa, Jokinen tuumi.

– Nyt ei muuta, ku pistetään ihmiset rokkaamaan, huutamaan ja nauttimaan elämästä.