PÄÄKIRJOITUS Loma loppuu, koulu kutsuu

0
Arkistokuva: LL

Koululaiset aloittavat lukuvuotensa Loimaan seudullakin näinä päivinä. Arki muuttuu, kun loma loppuu ja koulun penkki kutsuu. Ohikulkijat voivat taas kuulla satunnaisia riemunkiljahduksia koulujen pihoilta. Vanhemmatkin voivat innoissaan hieman kiljahtaa, kun enää ei tarvitse tuskailla hoitopaikkoja tai pienten lomalaisten tekemisen puutetta.

Kaikki eivät välttämättä ole asiasta yhtä innoissaan, kuten kesälomalla viihtyneet Lassi, Aaro ja Martti (s. 5). Toisia uusi elämänvaihe tai luokka-aste saattaa jännittää, toisia jopa pelottaa. Vaikka toisin toivoisi, kaikilla ei ole koulusta yhtä positiivista kokemusta. Syyt voivat olla moninaisia: koulukiusaaminen tai suoriutumispaineet latistavat iloisempaakin mielialaa. Myös yksinäisyys voi tehdä kouluvuosista ankeita ja kaikkea muuta kuin muistorikkaita.

Vanhempien ja muiden aikuisten onkin hyvä kuulostella, millä mielin koulutielle tänä vuonna suunnataan. Arvosanojen ja läksyjen lisäksi voi tehdä hyvää tiedustella välillä sitäkin, mitä kaikkea koululainen puuhailee välitunnilla tai onko hänellä koulussa kavereita ja ystäviä. Ymmärrystä kaivataan silloin, kun uusi lukuvuosi ottaa koville.

Koululaiset voi huomata katukuvassakin, ja toivottavasti heidät myös huomataan! Jokaisen pienen ja isommankin kulkijan koulumatkan tulisi olla turvallinen ympäri vuoden, vaikka päässä ei enää keikkuisikaan keltanokka-lippalakki. OT