Oma tunnin juna

0
LL Arkisto

Matkustajamäärän ennustetaan Loimaan asemapaikalla kipuavan yli 100 000 henkilön tänä vuonna. Viime vuonna se nousi jo koronapandemiaa edeltäneelle tasolle (noin 90 000). Humppilassa kasvu oli alkuvuonna jopa yli 50 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.

Raideliikenne kiinnostaa niin matkustajia kuin aluekehittäjiä. Töihin ja asumaan tullaan/mennään paikkakunnille, joihin on hyvät yhteydet.

Turku–Toijala -välille tavoitellaankin taajamajunaliikennettä. Juuri julkaistussa selvityksessä hahmoteltiin uusia asemapaikkoja (LL 1.9.) ja VR oli esimerkiksi tehnyt laskelmia, joiden mukaan kaukojunien ja taajamajunien vuorot mahdollistaisivat sen, että Loimaalta pääsisi junaan jopa kerran tunnissa.

Liikenteelle pitäisi nyt löytyä maksajia.

Osa junaliikenteestä on markkinaehtoisesti järjestettyä, osa on valtion tukemaa ja osa kuntienkin rahoittamaa. Selvityksen mukaan alueen kuntien ja maakuntien tavoitteena on, että lisäliikenne Turku-Toijala-välillä voisi kuulua Etelä-Suomen taajamajunaliikenteeseen, joka on liikenne- ja viestintäministeriön ostamaa ostoliikennettä eli valtion subventoimaa.

Selvityksessä mainitut summat ovat kyllä sen verran pieniä, että vaikka kyseessä on miljoonien hanke, kustannukset vaikuttavat lähes taskurahoilta moniin muihin liikennehankkeisiin verrattuna.

Mieluisin raideratkaisu ei Loimaan seudulla ehkä olekaan tunnin juna vaan juna tunnissa.