Marraskuu on jotenkin aina sellainen kuukausi, mikä jää helposti mieleen vuodesta toiseen. Marraskuussa kaamos kolkuttelee jo ovea, ja se takaa lähes takuuvarmasti joka vuosi pimeyttä, harmautta ja kaamosoireita. Joka vuosi marraskuu työntyy myös omaan mieleen ja kenties kolumneihinkin.
On selvää, että marraskuu kuvastaa tietynlaista tunnelmaa ja vuodenaikaa. Yleensä lehtien otsikoissa vinkataan, miten selättää marraskuussa alkava pimeys. Itse olen vinkkilistasta poiminut tavakseni ulkoilla riittävästi myös marraskuussa, ja kyllä se pimeys tosiaan tuntuu pahemmalta sisätiloista käsin. Ulkoillessa tulee huomattavasti virkeämpi olo.
Kausivalojen ja kynttilöiden valossa tunnelmointi on kyllä myös aika mielettömän hienoa marraskuussa, koska kesällä tällaista ei voi toteuttaa ainakaan ilman kunnollisia pimennysverhoja. Valoa pimeään -ilmaisu kuvastaa hyvin sitä, miten valoa arvostaa erityisesti silloin, kun sitä ei ole. Tosin valoa voi kokea myös sisäisesti pimeän keskelle kummalla tavalla.
Pari päivää sitten metsäkävelyllä aloin miettiä, että tässä kaikessa on myös jotain melankolisen kaunista ja meditatiivista. Metsän siluetti muistutti kerroksittain vesiväreillä maalattua utuista ja harmaata maisemaa. Aivan kuin olisi kävellyt äärettömän kauniin maalauksen sisällä.
Harmaudessa on jotain rauhoittavaa ja tyynnyttävääkin. Tavallaan tuo pimeys unettaa aivan jäätävästi, mutta se myös antaa mahdollisuuden pysähtyä ja levätä. Kello kuuden aikaan illalla tuntuu jo todella myöhältä, kun kesäaikaan yökyöpelinä sitä kukkuisi valveilla yömyöhään.
Kyllähän marraskuu välillä myös ärsyttää aivan jäätävästi. Aina tuo synkkyys ei tunnu kauniilta, vaan sitä kaipaa valoa ja siitä saatavaa energiaa. Ärsyttää, kun päivät lyhenevät ja väsymystä puskee päälle paljon helpommin kuin kesällä. Tiedekin kertoo, että noin joka kymmenes suomalaisista potee kaamosmasennusta tähän aikaan vuodesta.
Yritän itse kovasti harjoitella löytämään erilaisia näkökulmia ja puolia asioista. Yltiöpositiivisuutta hieman kavahdan, harjoittelen mieluummin objektiivista tarkkailua myös arjessa. Jos jumiutuu vain tietynlaiseen omaan näkemykseen jostain asiasta, niin helposti sitten sillä tavalla näkee aina koko jutun. Jos on päättänyt, että marraskuu on kamala, niin sellainen se sitten onkin.
Suomen vuodenajat ovat todella voimakkaita vaihtelultaan, ja sitä on usein kuvattu rikkaudeksi. Vuodenajat tavallaan toimivat hyvinä metaforina ihmisen tunnemaailmaan. Ihmiset kokevat erilaisia tunteita vaikeimmista mukavampiin tunteisiin.
Marraskuu on inhimillinen kuukausi, koska se voi tuoda esille ihmisestä myös muuta kuin pelkkää kesää. Se voi ärsyttää, masentaa, tarjota mahdollisuuden pysähtyä enemmän, se ilahduttaa kynttiläfaneja ja ehkä jos oikein pinnistelee, niin se voi ihastuttaa myös kaamosajan vihaajia. Se tarjoaa myös lupauksen kaamosajan päättymisestä tammikuussa.
Marianne Rovio