Kun saavuin Chileen, innostuin kuvaamaan nähtävyyksien sijasta paikallista jätehuoltoa, mikä huvitti chileläisiä kavereitani. Roska-auto saapui kelloa kilistäen, ja kolme apulaista keräsivät kadun aidoille ripustettuja pusseja ja heittivät niitä auton lavalle.
Torilla on halvempaa kuin marketissa. Rakastan torin tunnelmaa, musiikkia ja tarjouksia huutelevia myyjiä. Saan aina ensiluokkaista palvelua ja laadukkaita tuotteita. Torilla myydään aivan kaikkea mahdollista. Olen maistanut hedelmiä ja kasviksia, joiden olemassaolosta en tiennyt ennen Chileen matkustamista. Eurooppalaisena minua epäilyttää lääkkeitä esittelevä koju. Lääkkeiden myyminen torilla on kuulemma laitonta mutta siitä huolimatta yleistä.
Chilessä on paljon palveluammatteja. Ihmisiä, jotka työskentelevät kerrostalojen auloissa ovipoikina, kauppojen pakkaajina, bensatankeilla, kauppakeskusten pyörätelineillä vartijoina tai rahastajina pitkän matkan busseissa. Kaupustelijat kiertävät kaduilla huutaen megafoniin, mitä ostavat, mitä myyvät.
Parkkimaksun veloittaa ihminen eikä automaatti. Toisaalta on mahdotonta tietää, onko parkkivahdilla lupa harjoittaa työtään vai onko satunnainen kadunkulkija vain päättänyt ottaa kadunpätkän omakseen ja alkanut veloittaa parkkimaksuja. Ihmiset hankkivat elantonsa uutterasti toisinaan hyvin kekseliäillä tavoilla. Kuulin työkaveriltani, että kerran matkalla etelään eräs mies oli työllistänyt itsensä risteyksessä, jossa näytti poliisin elkein autoille, milloin tien voi ylittää, ja pyysi tästä rahallista korvausta.
Ajokortti on muuten sellainen laminoitu pahvinpala. Ihmettelin, eikö sellainen ole helppo väärentää, ja sain vastaukseksi, että monet ajavat ilman korttiakin. Monet ajavat myös ilman turvavöitä, ja ihmettelen, mistä juontuu käsitys, ettei takapenkillä tarvitse turvavöitä. Paikalliset ovat paljon huolestuneempia siitä, että heidät ryöstetään kuin siitä, että he pysyvät turvassa liikenteessä.
Amerikkalainen unelma ei tunnu täällä toiveiden täyttymykseltä, vaikka Chile on yksi latinalaisen Amerikan kehittyneimmistä talouksista. Varallisuus on jakautunut hyvin eritasaisesti niin kuin lähes koko mantereella, ja monet kuvaamistani palveluammateista liittyvät ennen kaikkea maan eriarvoisuuteen. Ne, joilla on omaisuutta, haluavat suojella sitä niiltä, joilla ei ole. Ne, joilla ei ole omaisuutta, palvelevat niitä, joilla on.
Yhdellä puolella kaupunkia ihmiset nukkuvat korkeiden kaltereiden takana, toisella kodittomat kääriytyvät viltteihin kaduilla. En tiedä, kummat ovat vapaampia tai tunteeko täällä kukaan itseään vapaaksi siitä huolimatta, että Santiago on moderni suurkaupunki. Kaupunki ei ole lainkaan takapajuinen, mutta yhteistä hyvää ei kerry, kun asukkaat eivät maksa veroja. Ihmiset työllistävät itsensä harmaalla sektorilla, kun eivät voi työskennellä muualla esimerkiksi työluvan puuttumisen tai heikkojen työehtojen vuoksi.
Emilia Voltti