Viimeisen puolentoista vuoden aikana on ollut opettavaista seurata sitä, miten suomalaiset suhtautuvat Venäjän valloitussotaan Ukrainassa.
Näiden havaintojen pohjalta suhtautumistavat voi jaotella karkeasti kolmeen tyyppiin: 1) haukat, 2) myöntyväisyyslinja (joko poliittisista tai taloudellisista syistä) sekä 3) välinpitämättömät.
Haukoilla viittaan niihin, joiden mielestä Venäjän valloitushalulle ja voimapolitiikalle ei pidä antaa tuumaakaan periksi – kysymys ei ole vain Ukrainan koskemattomuudesta vaan laajemmin hyökkäyksestä tärkeinä pitämiämme länsimaisia arvoja vastaan.
Haukoille sinisilmäisyyden aika on peruuttamattomasti ohi, ja Venäjää on turha yrittää ymmärtää niin kauan, kun se tuhoaa Ukrainan maaperällä. Haukkojen silmissä varoitukset tilanteen eskaloimisesta osoittavat vain sen, kuinka monin tavoin länsimaissakin esitetyt epäröivät puheet ja jahkailu pelaavat Kremlin pussiin.
Suhtautumistavoissa voi olla kyse sukupolvikysymyksestä. Alle nelikymppisten elämänkokemukset ovat epäilemättä erilaisia kuin niillä, jotka ovat eläneet ja kasvaneet kylmän sodan vuosina. Tämä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö iäkkäämpienkin joukossa olisi yhtä lailla haukkoja.
Myöntyväisyyslinjalla suhteessa Venäjään on Suomessa pitkät perinteet, jotka ulottuvat valtiollista itsenäisyyttämme kauemmas. Maantieteelle emme voi mitään, ja itäinen naapurimme on suurvalta. Välttämättömyydestä tehtiin hyve esimerkiksi kylmän sodan vuosina, kun Suomi luettiin Neuvostoliiton etupiiriin.
Tämän päivän oloissa myöntyväisyyslinja perustuu uskoakseni enemmän taloudelliselle pohjalle ja poliittisesti itään orientoituneet ovat melko marginaalissa.
Myöntyväiset siis katsovat, että Nato-suomalaistenkin pitäisi hieman varoa sanojaan, koska Venäjän kanssa on jälleen tulevaisuudessa kyettävä yhteistyöhön – ennen kaikkea taloudelliseen sellaiseen.
Myöntyväisyyslinjan taloudellisen perustan puolesta puhuvat muun muassa mielipiteet, joiden mukaan Venäjän valloitussota ja lännen vastatoimet eivät saisi kohtuuttomasti vaikuttaa meidän suomalaisten elintasoon ja ansaintamahdollisuuksiin. Suomen katsotaan esimerkiksi kärsivän lännen asettamista pakotteista suhteettoman paljon.
Tästä päästään siihen, että itse asiassa talous voi olla pitkälle se, joka määrittää taustalla monien suhtautumista Venäjän hyökkäyssotaan, vaikkei sitä tule heti ajatelleeksi.
Mitä turvatumpi taloudellinen asema on, sen helpompi on lukeutua haukkoihin. Jos taas esimerkiksi energian ja ruuan hintojen nousut horjuttavat jo valmiiksi epävarmaa taloudellista tilannetta, voi olla houkutus sanoa, ettei meidän suomalaisten kuulu puuttua siihen, mitä suurvallat tekevät.
Sodan pitkittyessä on todennäköistä, että haukkojen rivit horjuvat ja myöntyväisyyslinja vahvistuu.