Pikkujouluissa se taas tapahtui. Kaikki oli hienosti: Koristeita, iloisia ihmisiä, joulusoittolista, katettukin niin nätisti, oli suolaista ja makeaa ja glögit päälle. Sitten porkkanakakkua leikatessaan yksi vieras, keski-ikäinen nainen, sanoi: ”Reisiinhän se taas menee, mutta nautitaan nyt kun on juhla.” Hän viittasi tietysti syntiseen porkkanakakkuun.
Ja: ”Nautitaan nyt.” Nautitaan vaan, mutta lihomiskommenttisi ei ainakaan paranna makunautintoa.
Ei tarvitse pohtia kauankaan, kun mieleen jo muistuu vastaavia tilanteita, esimerkiksi viime kesänä valmistujaisissa täytekakun kalorimäärää pohtinut nainen, joka myös kehtasi huomauttaa juhlakalulle, että oletpa sinä tukevoitunut. Haa-haa kun on taas hauskaa.
Olen elämässäni aloittanut laihdutuskuurin lukemattomia kertoja ja useasti myös päättänyt lopettaa. Eräänlainen kyllästymispiste tapahtui taas tänä syksynä, kun summailin päässäni kaikkia niitä negatiivisia tunteita, joita laihdutuskuurit ovat mielessäni herättäneet. Ei ole sen arvoista, ihan oikeasti.
Vitsailen painollani, ennen kuin joku muu ehtii, sanoi nainen dokumentissa, joka käsitteli lihavuuteen liittyviä stigmoja. Porkkanakakkunainen puolestaan haki kai jonkinlaista tukea muilta pikkujouluvierailta, toivoi joltakulta kommenttia: Totta kai saa syödä.
Oma suhteeni kehoon ja laihduttamiseen muuttui, kun löysin juoksemisen. Niin, kyllä: Kova liikunta liitetään usein laihduttamiseen, mutta minulla liikunta on vähentänyt tarvetta laihduttaa. Kun löysin juoksemisen, sain aivan uudenlaisen kokemuksen kehoni pystyvyydestä. Kun juoksen, en ajattele, miltä näytän. Olen myös juostessa aivan eri tavalla läsnä kehossani, ja se on ihanaa.
Totta kai ymmärrettävää on se, että mietimme, miltä kehomme näyttää ulospäin. Tämä koskee etenkin naisia. Tunnistan itse sen, miten jossain vaiheessa ikään kuin jakauduin kahdeksi, jakauduin ”minään” ja ”kehoon”, ja tämän ankaran minän tehtävä on tarkkailla ja arvostella kehoa. Veikkaan, että moni muukin nainen tunnistaa tämän. Me saamme jo hyvin varhain kommenttia siitä, miltä näytämme. Lisäksi se, miten naisia kommentoidaan – mediassa ja muutenkin – vaikuttaa siihen, miten näemme itsemme. Tuo on tavoiteltavaa, ja tuollainen taas ei missään nimessä saa olla.
Laihduttaminen on alkanut tuntua turhemmalta, kun aloin ohjata keskittymistä entistä enemmän muihin asioihin, joita elämässäni on. Elämässä nimittäin on kaikenlaista aina sosiaalisista suhteista ja harrastuksista ruuanlaittoon ja metsälenkkeihin ja ylipäätään tavalliseen arkeen. Joskus haluaisi vain olla ja miettiä vähemmän. Kehosi on väline, ei koriste, sanoi eräs somevaikuttaja kerran.
Aivan yksinkertaista irtautuminen ankaran minän vallasta ei ole, mutta se on helpompaa, jos tietoisesti ohjaa keskittymistä jonnekin muualle. Monen tärkeämmän asian rinnalla kilot ovat pelkkä sivuseikka.
Mira Kreivilä