Tänäkin vuonna joulupöytiin viljellään Suomessa suuri määrä perinteisiä joulukukkia yhteensä noin 50:llä kauppapuutarhalla.
Suosituimmat joulukukat ovat joulutähti, ritarinkukka eli amaryllis sekä hyasintti.
– Suosituimpien joulukukkien kolmikko pysyy samana vuodesta toiseen. On hienoa, että meillä on Suomessa niin vahvat jouluperinteet joihin liittyvät vahvasti myös joulukukat. Toki erilaisia vaihtoehtoja löytyy myös niistä haaveileville, Kauppapuutarhaliiton viestintäpäällikkö Minna Rantala sanoo.
Moni hankkii joulukukat hyvin lähellä joulua, vaikka niitä olisi tarjolla jo paljon aikaisemminkin.
– Joulukukat olisi hyvä hankkia jo hyvissä ajoin ennen joulua. Erityisesti hyasintti ja ritarinkukka kannattaa hankkia ajoissa, jotta ne saa jouluksi kukkaan. Jos on ajoissa liikkeellä, saa myös varmimmin juuri sellaisen kukan kuin haluaa. Myös erilaisia värivaihtoehtoja on paremmin tarjolla nopeimmille ostajille.
Kauppapuutarhaliiton tekemän selvityksen mukaan Suomessa viljellään tänä vuonna joulutähtiä yhteensä noin 1,5 miljoonaa kappaletta. Valtaosa tähdistä on punaisia, noin kaksi kolmasosaa. Valkoisia tähdistä on noin neljäsosa ja loput erikoisvärejä.
– Joulutähtien määrä on melko vakiintunut Suomen markkinoille. Vaikka suurin osa haluaa perinteisen punaisen joulutähden, on erikoisvärien määrä kasvanut tasaisesti viime vuosina. Erikoisvärejä ovat muun muassa erilaiset vaaleanpunaiset, kanelin- tai persikanväriset tai jopa keltaiset joulutähdet. Erikoisempia kannattaa metsästää hyvin varustelluista kukkakaupoista tai isoimmista marketeista.
Joulutähti kärsii edelleen vääristä ennakkoluuloista.
– Moni saattaa jättää joulutähden ostamatta, kun kuvittelee sen olevan myrkyllinen. Joulutähti ei ole myrkyllinen, vaan se luokitellaan paikallisesti ärsyttäväksi kasviksi. Lemmikille joulutähden maistelu johtaa todennäköisesti korkeintaan lievään limakalvoärsytykseen, Rantala selventää.
Joulun tuoksun tuovaa hyasinttia saadaan Suomen markkinoille tänä vuonna noin 2,5 miljoonaa kukkaa. Se on tiettävästi pisimpään suomalaisten joulunvietossa ollut kukka: niitä nähtiin ensimmäisen kerran myynnissä jouluun Helsingissä jo 1840-luvulla.
Hyasinteissa hallitsevat kolme väriä: vaaleanpunainen, valkoinen ja sininen. Eniten viljellään vaaleanpunaisia, noin 40 prosenttia hyasinteista. Seuraavaksi eniten viljellään valkoista, noin 30 prosenttia ja heti perässä tulevat siniset, joita hyasinteista on noin 25 prosenttia. Hieman saadaan myös erikoisvärejä, kuten liloja ja punaisia hyasintteja.
– Hyasintteja ostetaan määrällisesti eniten, sillä niitä hankitaan yleensä useampi kerralla. Jos haluaa enemmän tuoksua, kannattaa valita sininen tai vaaleanpunainen kukka, valkoisen tuoksu taas on hieman miedompi.
Ritarinkukkia on nähty suomalaisten joulunvietossa jo 1970-luvulta saakka, joten silläkin on pitkät perinteet. Ritarinkukkaa on viljelty viime vuosina noin miljoonan kukan verran, ja tänäkin vuonna saadaan joulumarkkinoille noin 900 000 ritarinkukkaa. Myös ritarinkukista viljellään punaisena eniten, noin kaksi kolmasosaa. Seuraavaksi eniten viljellään valkoisia, joita on noin neljäsosa ritarinkukista. Loput ovat vaaleanpunaisia ja erikoisvärejä.
– Ritarinkukka on joulukukista ehkä näyttävin komean pitkän vartensa ja monien kukintojensa vuoksi. Jos varsi venähtää ja alkaa kiikkua, voi sen katkaista leikoksi maljakkoon joulupöydän koristeeksi.