Sosiaalinen media kohisi taas viikonloppuna, kun Meta-yhtiö (joka omistaa muun muassa Facebookin ja Instagramin) lanseerasi uuden alustan, Threadsin. Suomalaiset ottivat Threadsin vastaan innostuneesti ja varovaisesti testaillen. ”Mitä tänne kuuluu kirjoittaa?” moni aprikoi ensimmäisessä päivityksessään. Pohdittiin myös, että jos Twitterissä (RIP) julkaistiin twiittejä, mitä julkaistaan Threadsissa. Retsejä, joku ehdotti. Ihanaa luovaa kielenkäyttöä!
Henki Threadsissa on hyvä, ihmiset kommentoivat tuntemattomillekin ja intoilevat, että ”tää on paljon kivampi kuin X kun täällä ollaan mukavia”. En tahtoisi olla ilonpilaaja, mutta olen varma, että innostuneen ystävällinen ilmapiiri karisee kyllä, kun käyttäjäkunta kasvaa. Olemme eläneet someaikakautta jo niin kauan, että joidenkin ihmisten sijoittaminen vihollisleiriin tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Leirejä rakentelevat monenlaiset ihmiset.
On vaikea kuvitella somea pelkkänä hyvän mielen lähteenä, jollainen se teoriassa voisi olla. Poliittinen polarisaatio on johtanut siihen, että monet näkevät ihmiset ensisijaisesti jonkin mielipiteen kannattajina ja sitten vasta yksilönä, jos edes ehtivät niin pitkälle. Monille ihmiset ovat nippu mielipiteitä, jotka tulevat samassa paketissa: jos kannatat tuota, kannatat myös tätä ja vastustat tätä.
Muistan ajan, kun ääneen ihmeteltiin, miksi ihmiset ovat toisilleen niin ilkeitä internetissä. Nykyään ei jaksa enää ihmetellä, vaan jotenkin ilkeys vain kuuluu sinne. Jos eksyy oikein ikäviin kolkkiin, voi alkaa tuntua, että tekonokkelat sivallukset ja piikit ovat koko internetkanssakäymisen juoni. Jokainen meistä tunnistaa tilanteen, jossa joku on kirjoittanut jotain melko arkipäiväistä, mutta sitten joku paha kieli on suistanut keskustelun raiteiltaan ja sitten onkin someriita käynnissä. Näihin riitoihin ei koskaan pidä lähteä mukaan, sen tietävät kaikki, mutta sekin tuntuu väärältä, että pitäisi vain ottaa vastaan eikä ollenkaan puolustautua.
Esseisti ja toimittaja Jia Tolentino kokoaa esseessään Ihminen internetissä sosiaalisen median ongelmat viideksi kohdaksi. Ne ovat: 1. Internetin rakenne ajaa meitä ylikorostamaan identiteettiämme, 2. internet kannustaa meitä yliarvioimaan omia mielipiteitämme, 3. internet lietsoo halua vastustaa, ei rakentaa, 4. internet rapauttaa käsitystämme solidaarisuudesta, ja 5. internet tuhoaa suhteellisuudentajumme.
Tunnistan Tolentinon pointit. Se, että mielipiteemme on teoriassa kaikkien maailman ihmisten nähtävillä, saa meidät kuvittelemaan, että sillä, miten me kirjoitamme tämän mielipiteen esiin, on huomattavasti väliä. Tämä liittyy kiinteästi myös suhteellisuudentajuun.
Joskus vaikuttaa siltä, että monille pelkkä mieltä oleminen riittää; mielipiteestä on tullut matkan päämäärä, ei sen alku. Toisin sanoen riittää, jos olemme ruudun edessä ilmaisemassa mielipiteitämme someen sen sijaan, että tekisi jotain konkreettista. Sitten tuolla jossain ovat kuitenkin ne, jotka panevat pyörät pyörimään.
Mira Kreivilä