– Kolmen aikaan saa lähteä, Maritta Kauti sanoo mukatotisena Leena Salakalle , kun tämä meinaa livahtaa 10-synttäreiltä kotia kohti jo yhden aikaan ja vaikka monta lauluakin on vielä yhteisesti lurauttamatta.
Ja onko mahdettu santsikuppiakaan vielä ottaa Mellilän Ostarin ensimmäisen vuosikymmenen kunniaksi.
Maritta Kauti päivystää usein Ostarilla muiden kyläyhdistysaktiivien lailla ja sanoo, että monta kertaa joku kysyy, kuinka kauan saa istua ja jutella.
– Sanon aina, että ihan niin kauan kuin laitan putiikin kiinni, hän kertoo hymyillen.
– Kohtaamispaikka, Airi Haapala luonnehtii Ostaria kakkukahvien lomassa ja huokaa, että jokos perustamisesta on kymmenen vuotta.
Alkuperäisen Ostarin hän muistaa olleen kylää halkovan tien varrelta puretussa Saviseudun osuuskaupan rakennuksessa. Nyt kokoonnutaan vanhassa meijerissä.
– Vieraat kun tulevat, he ottavat kuvia ja kysyvät, mikä rakennus tämä on aiemmin ollut, Maritta Kauti kertoo komean rakennuksen aiheuttamasta kiinnostuksesta.
Ostarin aloittamisen aikaan kyläyhdistyksessä mukana ollut Martti Meskanen muistelee hänkin, että nimenomaan kohtaamispaikaksi se perustettiin.
– Oli paljon yhdistyksiä ja tarvittiin paikka. Ajatuksena oli saada aikaan ikäänkuin ympärivuotiset Melliläpäivät.
Päivillä kokoontuvat kesä-heinäkuun vaihteessa niin entiset ja nykyiset melliläläiset ja esillä ovat niin yhdistykset kuin muutkin melliläläiset toimijat.
Kahvetta ja kakkua sekä juttuseuraa oli tarjolla koko iltapäivän ajan kun kylän yhteinen olohuone juhli täyskymppiään. Olohuone-sana on tosin hieman vähättelyä, sillä harvassa olohuoneessa kai myydään Mellilä-aiheisia tuotteita paidoista lähtien ja pidetään kirppariakaan vaikka yhteen kokoonnuttaisiinkin ja kahvettakin olisi saatavilla tiistaista lauantaihin.
Monitoimihuone olisikin Ostarille ehkä parempi nimitys.
Kahveista jo yhteislauluun siirtyneet juhlijat harmittelevat, että oikein muuta kokoontumispaikkaa ei Mellilässä ole – ainakaan takavuosien mahdollisuuksiin verrattuna.
He luettelevat, että seurakuntatalo ei ole enää Loimaan seurakunnan omistuksessa ja Tammikotiakaan eivät voi yhdistykset enää käyttää.
– Se oli paras paikka, Leena Revon , Sirpa Pirttimäen , Leena Salakan ja Maritta Kautin poppoossa mietitään.
Sekin sanotaan ääneen, että ei kaupunki ja seurakuntakaan paljonkaan Mellilässä näy – eikä sen puoleen hyvinvointialuekaan. Se myönnetään, että apua tarvitseville annetaan, mutta monesti jakokin tapahtuu kaupungin keskustassa ja ainakin autottomat jäävät paitsioon.
– Että jalkauduttaisiin kulmille, eikä aina vaan torin ympäristöön, he toivovat.