Sään armoilla

0

Vuodet eivät ole veljeksiä, on todettu monena vuonna esimerkiksi Loimaan Lehden pääkirjoituksissa.

Huhtikuu sai jo epäilemään, että ovatko säät sukua tai edes naapureita. Niin erikoisia käänteitä säässä on tapahtunut erikoisen lämpimästä maaliskuun lopusta huhtikuun lopun takatalveen ja siitä historiallisen lämpimään vappuun.

On käänteitä toki ennenkin ollut. Viime vuosikymmenellä on ollut vuosia, jolloin sama lämpötila on merkattu niin jouluna, pääsiäisenä kuin juhannuksenakin. Rakeitakin on lehteen kuvattu niin pääsiäisenä kuin juhannuksenakin. 1990-luvun alussa satoi lunta äitienpäiväviikonloppuna, muistavat keski-ikäiset. Ja 1800-luvun katovuosina eteläisen Suomen olivat järvetkin vielä toukokuussa jäässä ja pellot kinoksina.

Sää on likipitäen ainoa asia, johon nykyihminen ei voi vaikuttaa. Toppatakkia ja pipoa voi laittaa päälle ja pois, mutta esimerkiksi ihan kaikkea ruokaa ei voi katon alla kasvattaa.

Juuri tällä hetkellä monet tapahtumajärjestäjät viilaavat yksityiskohtia kesätapahtumiin, joissa he ovat sekä säiden että meidän kävijöiden armoilla – miten on, kestämmekö tuulta ja tihkua vai kiinnostaako kesätapahtuma vain, jos tarjolla on kiiltokuvasäätä? KU

P.S: Muista Loimaan Lehden Suvilehden tapahtumakalenteri – siihen voit ilmoittaa omat tapahtumasi 24.5. mennessä toimitus.loimaanlehti@gmail.com-osoitteeseen. Ohjeet löytyvät muun muassa verkkosivuiltammeloimaanlehti.fi