Ei saa kiroilla eikä mennä lukion puolelle – Kuudesluokkalaiset kävivät tutustumassa uuteen kouluunsa

0
Ensi syksynä Puistokadun koulussa aloittavat Elia Pesso ja Aarre Mäkelä tutustuivat tiistaina muiden kuudesluokkalaisten kanssa tulevaan oppilaitokseensa. Koulu vaikutti heidän mielestään ihan mukavalta, mutta kylläkin aika sokkeloiselta. (Kuva: Sari Holappa)

LOIMAA/PUISTOKADUN koulun seitsemännellä luokalla ensi syksynä aloittaville oppilaille järjestettiin tiistaina niin sanottu 6H-leiripäivä. Kuudesluokkalaiset pääsivät tutustumaan tulevaan oppilaitokseensa oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilaiden johdolla kuuden tunnin ajan. Päivän aikana tutuksi tulivat paitsi koulurakennus myös tulevat luokkakaverit ja opettajat. Lisäksi illalla järjestettiin tutustumisilta huoltajille, minkä aikana he pääsivät tapaamaan luokanvalvojaa ja kuulemaan uuden koulun käytänteistä.

Kahdeksasluokkalaiset tukioppilaat Saana Jaakkola ja Kerttu Yrjölä kertoivat päivän ohjelmaan kuuluvan tutustumisleikkejä ja tehtäväpisteitä. Vieraat pääsivätkin kokeilemaan esimerkiksi liikuntahallin juoksurataa pinkomalla esteiden yli ja kisaamalla viestijoukkueena. Yhdellä pisteellä puolestaan tuleville seiskoille kerrottiin uusista oppiaineista ja murrettiin yläasteeseen liittyviä myyttejä. Heidän piti päättää muun muassa, onko totta vai tarua, että oppitunneilla opiskellaan pelkästään koneilla tai että ruokalassa on määrätyt paikat.

PUOLIVÄLISSÄ leiripäivää Alastaron kirkonkylän koulun kuudetta luokkaa käyvät Aarre Mäkelä ja Elia Pesso sanoivat oppineensa ainakin sen, että uudessa koulussa ei saa kiroilla eikä mennä lukion puolelle. Koulurakennus vaikutti heidän mielestään melko sokkeloiselta, ja se aiheuttikin hiukan jännitystä tulevaa syksyä ajatellen.

– Vaikka nyt kiersimmekin koulua joka paikassa, niin, löytääkö sitä oikeasti luokkia sitten syksyllä, he pohtivat.

Uusi oppilaitos vaikutti heidän mielestään kuitenkin varsin mukavalta paikalta, samoin kuin tulevat luokkakaverit ja opettajat. Mäkelän mielestä kivointa koulun vaihtamisessa on se, että pääsee vanhasta pois, kun taas Pesso iloitsi siitä, että jatkossa koulumatka taittuu bussilla.

LEIRIPÄIVÄN tavoitteena on madaltaa yläkouluun siirtymiseen liittyvää jännitystä, kun oppilaat pääsevät tutustumaan etukäteen tuleviin luokkakavereihinsa, opettajiin ja kouluun.

– Ajatuksena on, että oppilaat tietäisivät mahdollisimman paljon yläkoulusta sinne tullessaan, Puistokadun koulun rehtori Minna Ruotsala toteaa.

Saana Jaakkola ja Kerttu Yrjölä taas tietävät kokemuksesta, että yläasteelle siirtyminen ja uudessa koulussa aloittaminen on iso hyppy.

– Tällainen päivä auttaa onneksi tosi paljon, ettei kaikki ole aivan uutta, kun aloittaa.

He muistavat itse jännittäneensä aluksi uusien luokkien löytämistä uudessa koulussa. Oma totuttelunsa oli ollut myös 75 minuutin oppitunteissa.

– Toisaalta se taas tuo kivaa vaihtelua, kun joka oppiaineessa on eri opettaja.

Päivän suunnittelusta, toteutuksesta ja kuudesluokkalaisten ohjauksesta vastasivat koulun oppilaskunnan hallituksen jäsenet ja tukioppilaat. Päivän aikana toteutettiin myös luokanopettajien ja tulevien yläkoulun luokanvalvojien välinen siirtopalaveri.