15-vuotias ajoi ylinopeutta ja menetti auton hallinnan

0
LL ARKISTO

Lounais-Suomen poliisipartio sai keskiviikkona hätäkeskukselta tehtävän henkilöauton ulosajosta Vampulan Huhtaantiellä. Ajoneuvon kuljettaja oli 15-vuotias nuori, joka oli kertomansa mukaan menettänyt ajoneuvon hallinnan liiallisen nopeuden johdosta. Ulosajossa auto oli ajautunut ulos tieltä jääden katolleen tien laidassa olevalle pellolle. Kuljettajalle oli ulosajosta aiheutunut vammoja, joiden vuoksi hänet kuljetettiin Satasairaalaan jatkotutkimuksiin. Tämän hetken tietojen mukaan kuljettajalle ei aiheutunut vakavia vammoja ulosajosta.

Kuljettaja ei ollut päihtynyt.

Nuorta kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisen lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.