Ykkösluokkalaiset kesälomatunnelmissa: ”Koulupäivät ovat olleet helppoja”

0
Martti Perho, Aaro Suonsivu ja Lassi Salminen pääsevät tänään ansaitulle kesälomalle. Ykkösluokka ei ollut vauhdikkaalle triolle lainkaan niin tylsä kuin he syksyllä pelkäsivät.

LOIMAA Koululaiset säntäävät tänään kesälaitumille pitkältä ja raskaalta tuntuneen kouluvuoden jälkeen.

Vai oliko kouluvuosi pitkä ja raskas? Lassi Salminen, Aaro Suonsivu ja Martti Perho eivät aloittaneet koulutaivaltaan ihan ilosta hihkuen (LL 8.8.2023), mutta kulunutta kouluvuotta he muistelevat aika lämpimästi.

– Koulupäivät ovat olleet ihan helppoja. Haastetta pitäisi olla paljon enemmän, Aaro toteaa.

Ekaluokan tavoitteet kolmikolla täyttyvät kirkkaasti. Joten ilmeisesti opettajatkin osaavat työnsä.

– Ei osaa. Ne ei osaa opettaa, vaan ne osaa vaan jotain matikkaa ja sellaista, Aaro kertoo.

– Ne osaa ärsyttää. Ne sanoo, että pitäis tehdä vaan tehtäviä ja olla hiljaa, Lassi komppaa.

Tehtävien tekeminen luonnistuukin lähes aina, mutta hiljaisuus on triolle perin vieras termi. Aaro kertoo kuiskivansa jokainen tunti kaverinsa kanssa. Lassin ja Martin äidit huokaisevat Aaron sentään vain kuiskivan, ja pojat nauravat vieressä.

Jos kolmikon ensimmäinen viesti koulupäättäjille oli, että ykkösluokka saisi olla haastavampi, niin löytyy mielestä yksi kevennysehdotuskin. Nimittäin kasin aamut.

– Ne on niin vaikeita. Ei jaksais mennä kouluun, kun on niin väsynyt, Lassi sanoo, ja tästä äiditkin ovat samaa mieltä.

– Maanantain kasin aamu on tyhmin mitä voi olla. Joka päivä pitäisi olla kympin aamu, Martti järkeilee.

– Joo se olis hyvä, Lassi ja Aaro komppaavat.

Koulupäivien rytmiin ja sääntöihin on ollut helppo sopeutua, vaikka Martti paljastaakin juoksevansa sääntöjä uhmaten joka päivä käytävillä.

Kiusaamista ei kolmikko ole ekaluokalla näkynyt, vaan se on heidän mukaansa ehkä vanhempien koululaisten ongelma. Kotona sen sijaan on eri ääni kellossa.

– Äiti kiusaa kotona. Ja iskä. Sanovat, että pitää siivota huone, Lassi kertoo vakavana.

– Mun ei tarvii siivota huonetta ikinä, ku mutsi siivoo aina, Martti paljastaa.

– Niin siivookin. Mää pauhaan ja se siivoo, Aaro tokaisee itsevarmana.

Kouluruuista kysyttäessä kolmikko on lähes samoilla linjoilla; ykkössuosikiksi nousee nugetit ja muusi, mainioina ruokina mainitaan myös makaronilaatikko sekä kinkkukiusaus. Hernekeitto ei maistu Lassille, mutta Aaro lienee kaikkiruokainen.

– Meidän koulusta on poistettu kaalilaatikko ja pinaattikeitto, kun kukaan ei syö niitä, Martti selvittää.

– Kyllä mää söisin, Aaro lupaa.

Kakkosluokka ei vielä saa tilaa poikien mielessä, vaan ajatukset ovat täysin kesän riennoissa. Edessä on huvipuistoretkiä, pesisleirejä ja jalkapalloa. Sekä yksi kesäjuttu, minkä pojat huutavat yhdessä kovaan ääneen.

– Uiminen!