“Ylpeästi ammattilaisia”

0
Ammattikoulun rehtori Santtu Palokangas onnitteli valmistuvien juhlassa kampaajaksi valmistunutta Daniela Kauppia.

Loimaa/Puistokatu

Oona Tepponen

Loimaalla juhlistettiin perjantaina Novidan ammattikoulusta ammattiin valmistuvia sekä jo aiemmin lukuvuoden aikana valmistuneita. Tutkintoja oli yhteensä 15, ja niistä valmistui yli 200 uutta ammattilaista, jotka kukitettiin Loimaan liikuntahallissa Puistokadulla.

Juhlan henkeen sopivasti salissa kuultiin Kiia Kankareen ja Anna Toukolan musiikkiesityksenä tulkinta Juha Tapion kappaleesta Sinun vuorosi loistaa . Rehtori Santtu Palokangas korosti niin ikään tervetulotoivotuksessaan valmistuville heidän olevan päivän suuria sankareita.

– Te, opiskelijat, olette tänään suuria sankareita, sillä olette omalla aherruksellanne ansainneet itsellenne tutkintotodistukset, Palokangas onnitteli valmistuneita.

– Nyt pääsette elämässänne seuraaviin vaiheisiin, työelämään, opintoihin tai mihin ikinä. Jokaisen oma polku jatkuu tästä eteenpäin omanlaisenaan, ja jokainen käsikirjoittaa sitä itse.

Valmistuvien juhlassa puheita pidettiin rehtorin avaussanojen jälkeen kolmin kappalein. Rehtori Palokankaan lisäksi ääneen pääsivät Taitaja-kilpailussa menestynyt Oona Viinikainen sekä valmistuvan puheen pitänyt Janna Kajala .

– Haluan kiittää Novidan eri alojen kuutta muuta finalistia ja kaikkia valmentajia. Meillä oli hieno reissu. Haluan myös omasta puolestani onnitella kaikkia valmistuneita. Olettehan tekin ylpeästi ammattilaisia, merkonomiksi valmistunut Viinikainen sanoi puheenvuorossaan.

Kampaajaksi valmistunut Janna Kajala kiitti omassa puheessaan niin koulun henkilökuntaa, valmistuneiden läheisiä kuin kaikkia valmistuneita.

– Nyt pääsemme näyttämään kaikille, mitä osaamme ja mihin pystymme, olemmehan ammattilaisia, Kajala kuvaili.

Yrittäjä Niina Nurmi toi juhlaan työelämän tervehdyksen, jossa hän rohkaisi valmistuvia pohtimaan ja tavoittelemaan omia unelmia ja tavoitteita.

– Se, mitä työelämä tänä päivänä kaipaa, on osaajia, jotka tekevät työtään edes aavistuksen intohimosta, ei vain pakosta. Sitä, että löydettäisiin työn iloa ja merkityksellisyyttä omien arvojen kautta.

Kaverukset Mikko Litmanen ja Akseli Pietilä olivat tyytyväisiä ammattiin valmistuvien juhlaan. Litmanen valmistui autoasentajaksi, Pietilä taas sähkö- ja automaatioasentajaksi.

– Hyvältä tuntuu. Sain paperit kyllä jo jouluna, mutta on kiva juhliakin, Litmanen kertoi.

– Opiskelin viimeisen vuoden oppisopimuksella. Tuntuu kyllä hyvältä, Pietilä totesi valmistumisesta.

Seuraavat askeleetkin olivat kaksikolla jo selvillä, sillä asepalvelus odottaa kumpaakin. Sen jälkeen Pietilä aikoo suunnata ammattikorkeakouluun, Litmanen työelämään tai jatko-opintoihin. Töitä ainakin pitäisi riittää, kuten kaksikko itse asian ilmaisi. Viikonloppuna he aikoivat juhlia saavutustaan sukulaisten ja ystävien kanssa.

Sama suunnitelma oli myös lähihoitajan valan vannoneella Iris Mäkiniityllä , jonka juhlat jatkuivat sukulaisten kanssa.

– Olo on nyt helpottunut. Välillä on ollut haastavaa. Seuraavaksi menen töihin päiväkotiin lastenhoitajaksi, lasten ja nuorten osaamisalan suorittanut Mäkiniitty kertoi.