Kunnanhallituksen päätös sosiaalijohtajan palkan takaisinperinnästä kumottiin

0

ORIPÄÄ Turun hallinto-oikeus on kumonnut Oripään kunnanhallituksen viime syksynä tekemät päätökset, jotka koskevat palkan takaisinperintää kunnan entiseltä sosiaalijohtajalta Heli Kaskiluodolta.
Tapaus kytkeytyy siihen, että Oripään kunta antoi Loimaan kaupungille virka-apua liittyen lastensuojelun johtavan viranhaltijan tehtäviin vuonna 2021. Virka-apua antoi Kaskiluoto.
Oikeuden materiaalista ilmenee, että Oripään kunta oli laskuttanut Loimaata yhteensä vajaalla 64 000 eurolla, josta Kaskiluodolle maksettiin korvausta 25 prosenttia eli noin 16 000 euroa.
Oripään kunnanhallitus oli viime elokuussa päättänyt periä Kaskiluodolle maksetut korvaukset täysimääräisesti takaisin. Kaskiluoto vaati päätöksen kumoamista, hallitus puolestaan hylkäsi oikaisuvaateen.
Myöhemmin viime lokakuussa Oripään kunnanhallitus päätti, että Kaskiluodolle maksetaan korvauksena olennaisesta tehtävien muutoksesta kymmenen prosentin lisäkorvaus, joka on sidottu hänen sen hetkiseen palkkaansa, joka oli 5 070 euroa. Marraskuussa hallitus hylkäsi Kaskiluodon oikaisuvaatimen ja päätti kutsua hänet hallituksen kuultavaksi erikseen sovittavana ajankohtana.
Kaskiluoto oli vaatinut hallinto-oikeudelta kunnanhallituksen päätösten kumoamista.

Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään muun muassa, että kunnanhallituksen elokuussa ja lokakuussa 2023 tekemät päätökset ovat syntyneet virheellisessä järjestyksessä, koska Kaskiluotoa ei ole hallintolain edellyttämin tavoin kuultu ennen päätösten tekemistä. Oikeuden mukaan tapausta koskevat oikaisuvaatimuspäätökset, joilla Kaskiluodon oikaisuvaatimukset on hylätty, on siten kumottava lainvastaisina.
Tämän johdosta oikeus katsoo, ettei asiassa ole tarpeen lausua muista valituksissa esitetyistä valitusperusteista.
Hallinto-oikeus antoi päätöksensä helmikuussa. Oripään kunnanhallitus ei ole valittanut hallinto-oikeuden ratkaisusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
Tapausta on käsitelty aiemminkin hallinto-oikeudessa (LL 3.8.2023), mutta viime kesän päätöksessään oikeus jätti Kaskiluodon valituksen palkan takaisinperintää koskevilta osin tutkimatta. Oikeus katsoi, että kunnanhallituksen aiemmassa palkan takaisinperintää koskevassa päätöksessä huhtikuulta 2022 kyse oli vasta asian valmistelusta.