Ei monta tyhjää päivää jää!

0
LL Arkisto/Hannele Temonen

Loimaan Lehden perinteisen Suvilehden jutuissa ollaan tällä kertaa luonnossa, pihalla ja metsässä – yritetään vähän pysähtyä hetkeen.

Monessa erikoisliitteemme (LL 6.6.) jutussa haastateltavat pohtivat itselleen tärkeää asiaa tai harrastusta, mutta kertovat myös matkastaan sen selvittämiseksi. Miten päästä tasapainoon vaikeiden elämänvaiheiden jälkeen? Entä miten löytää se paikka ja koti, joka tuntuu kodilta just eikä melkein.

Ja ehkä tänäkin kesänä joku kirjoittaa päiväkirjaansa tai johonkin muuhun mediaan jotakin sellaisia kesäkokemuksia, joista voi pakinoida vuosikymmeniä myöhemmin – toki Jaakolan Pirkon tarinoinnin taitavuuteen pääsemiseksi pitäisi meidän muiden harjoitellakin vähintään vuosia. Hänen pakinassaan käydään tällä kertaa syömässä voitakakkoo matkalla Turkuun.

Suvilehden tapahtumasivut suorastaan pursuavat tapahtumia ja menomahdollisuuksia. Runsaudenpula kesätekemisissä kertoo siitä, että seudulla on aktiivisia tahoja, jotka niitä järjestävät ja siten reagoivat asukkaiden ja täällä käväisevien toiveisiin. Tapahtumia ja tekemistä toivotaan aina, ja tänä kesänä ei monta sellaista päivää ole, joille niitä ei löydy.

No ehkä muutamia tyhjiäkin päiviä kannattaa omaan ja perheen kesään jättää – varsinkin jos ja kun arki on muuten turboahdettua. KU

P.S. Vinkkaa meitä mukavista kesäaiheista (toimitus@loimaanlehti.fi)! Erityisesti toivomme nyt vinkkejä kesän menopeleistä: onko sinulla alla kenties kesäauto, -mopo tai joku muu härpäke…