Journalismin maailmassa on viime aikoina jos ei ihan myrskynnyt, niin ainakin tuullut hiukan tavallista kovempaa. Syynä ovat olleet Ylen järjestämät monimuotoisuuskoulutukset ja niistä kirjoitetut otsikot ja lehtijutut, joissa on ruodittu sekä koulutusten sisältöä että Ylen edustajien aiheesta antamia lausuntoja ja kommentteja.
Aihe tuli julkiseen keskusteluun, kun Iltalehdessä julkaistiin toimittaja Sanna Ukkolan kolumni “Katsoin salatun koulutusvideon, jota Yle ei suostunut näyttämään – Siis ihan oikeasti: Voi herran jestas!”. Pitkähkösti otsikoidussa kolumnissa Ukkola ottaa kantaa koulutuksiin, joiden hän katsoo sysivän toimittajia “pois klassisen journalismin periaatteista”.
YleX:n viikonloppujuontaja Lloyd Libiso vieraili Ivan Puopolon podcastissa yhdessä Sanna Ukkolan kanssa ja kertoi omista kokemuksistaan. Hänen mukaansa aktivistien pitämissä koulutuksissa oli käyty läpi muun muassa sitä, mitä asioita haastateltavien valinnoissa pitäisi ottaa huomioon. Podcastissa tällaisiksi asioiksi listataan ainakin sukupuoli, ihonväri ja seksuaalinen suuntautuminen. Libison mukaan laajemmassa mittakaavassa on ollut kyse siitä, että esille tulisi nostaa enemmän vähemmistöjen edustajia.
Keskustelu monimuotoisuuskoulutuksista on käynyt kiivaana muun muassa X:ssä. Kuten tavallista, mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Tätä kolumnia varten luin liudan päivityksiä, jossa käytettiin välillä mitä mielenkiintoisimpia argumentteja. Läpi käytiin esimerkiksi kohuun osaa ottaneiden julkisuuden henkilöiden ja toimittajien perhetaustoja, Ylen vuosikertomuksia ja jopa henkilöstön sisäistä sähköpostivaihtoa, josta otettuja valokuvia joku oli julkistanut.
Vaikka työskentelen toimittajana, olen seurannut kohua hieman ulkopuolelta, sillä opiskelen viestintää. Erityisen kiinnostavaa on ollut se, miten sosiaalinen media ja perinteinen media ovat ikään kuin keskustelleet keskenään. Perinteisessä mediassa on reagoitu nopeastikin siihen, mitä vaikkapa Lloyd Libiso on omassa somessaan julkaissut. Aivan yhtä nopeasti on lähdetty kysymään kommentteja Ylen edustajilta. Syntynyttä juttua on taas kommentoitu somessa.
Kantaa on otettu myös lähteiden valinnasta ja luotettavuudesta. Millä perusteella Ylen haastateltavat lopulta valitaan ja millaisiin tietoihin somekeskustelijat tietonsa perustavat? Meneekö jokin muu ihmisen ominaisuus asiantuntijuuden edelle? Kuka on sanonut ja ketä väittää? Onko kyseessä fakta, arvio vai mielipide? Kuunnellaanko aina sitä, joka huutaa kovimmin (kuten Aliaksessa)?
Koska kyse on kohusta, voidaan viestinnän näkökulmasta pohtia myös sitä, kärsiikö Yleisradio nyt mainekriisistä ja kuinka onnistunutta verovaroin kustannetun mediayhtiön kriisiviestintä on ollut. Graduaihe kun pitäisi syksyksi keksiä…
Oona Tepponen