Viikonloppuna liki 85 000 ihmistä tanssi PMMP:n tahtiin Helsingin Olympiastadionilla. Keikkojen loputtua juhlakansa vaikutti onnelliselta mutta myös vähän pöllämystyneeltä. Some täyttyi keikkapäivityksistä. Mitä tekisinkään ilman musiikkia, moni huokaili haikeana, vakavana.
Esseisti Antti Nylénkin pohdiskeli Instagramissa, mitä hänestä olisi tullut, jos ei olisi ollut tiettyjä kirjoja tai levyjä. Märkä läntti, tai ehkä kulttuuriministeri, hän kirjoitti. Letkautus voisi olla hauska, ellei sen takana piilisi haudanvakava totuus. Isossa kuvassa pienet mutta kulttuurialoille elintärkeät rahat katoavat savuna ilmaan, eikä niistä mittaamattoman arvokkaista levyistä ja kirjoista jää silloin edes märkää länttiä.
Ei kotimaisella kirjallisuudella ole hirveän vahvasti mennyt muutenkaan. Lukutaito rapautuu, pitkiä tekstejä ei jakseta lukea, dopamiinia saa helpommin somesta, äänikirjapalveluista saatavalla vähän yli nollan euron korvauksella per kuunneltu kirja kirjailija saa silloin tällöin ostettua kahvikupillisen, kahvipaketin, jos mäihä käy. Tulevaisuus näyttää vielä synkemmältä. Entä jos tulevaisuudessa julkaistaan vain sellaista kirjallisuutta, joka takuuvarmasti myy? Haastavampaa, syvällisempää, ajatusmaailmaa sörkkivää kirjallisuutta saa sitten hakea ulkomaisten teosten joukosta, vaikka Suomessakin osataan kirjoittaa loistavaa kirjallisuutta. Kuinka moni hieno teos jo nyt jää kustantajan pöydälle, koska kaupallista potentiaalia ei ole?
Kirjailija Laura Gustafsson kirjoitti Parnassossa ärhäkkään tyyliinsä, että oikeistopopulistit vihaavat taidetta, koska eivät sitä halua tai osaa tehdä. Tämä liittyy kai siihen, että taide vaatii ajattelua, Gustafsson jatkaa provokatiivisesti. Isänmaalliseksi itseään julistavat poliitikot ovat leikkaamassa suomalaiselta taiteelta siivet. Mitä ihmeen isänmaallisuutta sellainen oikein on? Uskomatonta, miten kapeana suomalaisuus joillekin näyttäytyy.
Antti Nylén puolestaan huomauttaa, että taidetta koko elämänsä ylenkatsonutkin saa kuolinilmoitukseensa runon. ”Kun emme enää tunnista läheisiämme, tunnistamme yhä Päivänsäteen ja menninkäisen”, Nylén kirjoittaa.
Tosin kulttuurikeskustelusta kai unohtuu usein se, miten moni asia on kulttuuria. Sitä olivat PMMP:n stadionkeikat, kesäteatteri, komediat. Nekin, joiden mielestä kulttuuri on luksustuote ja joiden mielestä on ensisijaista saada bensan hinta alas, kuluttavat kulttuuria. Toki voimme jatkossa hakea elokuvamme ja musiikkimme Yhdysvalloista, mutta silloin olemme ulkoa tulevan ajattelun ja aiheiden varassa.
Tänä ohjailun, algoritmien ja paskapuheen aikana tarvitsemme kriittistä ajattelua enemmän kuin koskaan. On olemassa tahoja, jotka hyötyvät siitä, että ihmiset näkevät asiat mustavalkoisina ja yksiulotteisina. Taide on keino taistella näitä voimia vastaan. Taide myös antaa meille väylän kehittyä ja ymmärtää enemmän ja sanallistaa sen, mikä on tärkeää. Taide kannattelee.
Mira Kreivilä