Lähdimme siskoni kanssa viikonlopuksi retkeilemään. Sää suosi, eikä lämpötila tippuisi yölläkään kovin alas. Matkaan lähdettiin siis intoa puhkuen lauantai-iltapäivänä, sillä tarkoituksena oli kokeilla riippumatoissa nukkumista. Siskolle tämä oli jo tuttu juttu, mutta itse olin aiemmin yöpynyt retkillä vain teltassa tai laavussa.
Kun saavuimme lyhyen patikoinnin jälkeen telttailuun varatulle alueelle, selvisi, ettemme olleet ainoita, jotka tahtoivat nauttia kesän viimeisistä lämpimistä öistä ja luonnon rauhasta. Alueella oli telttoja vieri vieressä, joten rauhaa oli tarjolla hieman odotettua vähemmän. Riippumatoille löysimme onneksi helposti sopivan paikan aivan rannan tuntumasta. Paistoimme iltapalaksi lettuja ja kömmimme makuupusseihin jo seitsemän jälkeen.
Pian jälkeemme lahdelle saapui ryhmä, jonka olimme aikaisemmin ohittaneet. He leiriytyivät viereisen kuusen alle ja asettuivat syömään lähellä olevan ruokailupöydän ääreen. Koska sää oli tyyni ja välimatka lähes olematon, kuulimme riippumattoihin hyvin, mistä seurue iltapalansa äärellä keskusteli.
Iltasaduksi saimme siis tahtomattamme livepodcast-jakson, jonka puheenaiheet vaihtelivat verotuksesta kevytyrittäjyyteen ja aamupalavaihtoehdoista eri urheilukellojen karttasoftien vertailuun. Kun aurinko alkoi laskea, puhelimeen kilahti viesti siskolta viereisestä riippumatosta: korvatulpat jäi kotiin.
Olin aivan samaa mieltä. Kun muut jo kömpivät telttoihinsa, joukko pöydän ääressä jatkoi keskusteluaan. Auringon laskiessa ympäriltä kuului hyttysten ininää, satunnaista telttakankaan kahinaa ja marginaaliverotuksen ympärillä pyörivää väittelyä. Kun olut sitten loppui, luovuttivat vihdoin myös finanssiveljet.
Aamulla heräsimme auringon noustessa ja pakkasimme rinkat kaikessa hiljaisuudessa. Viereisestä teltasta kuului pelkkää kuorsausta, kun lähdimme taittamaan taivalta takaisin autolle.
Kun etäisyys kasvoi riittävän suureksi, kysyin siskoltani, kuuliko hänkin miesjoukon keskustelut ennen nukahtamistaan. Vastaus oli myöntävä. Keittäessämme muutaman kilometrin kävelyn jälkeen aamupuuroa naureskelimme edelleen niille jutuille ja juoruille, joita viereinen telttakunta oli kanssamme vahingossa jakanut.
Kotimatkalla mietin väkisinkin sitä, että tavallaan olimme salakuunnelleet joukon juttuja. Keskustelua tuskin oli tarkoitettu julkiseksi, mutta vaikea sitä oli olla kuulemattakaan.
Jokaisesta reissusta oppii jotain uutta: jos esimerkiksi tahtoo salaisuuksien pysyvän salaisuuksina, ei niitä kannata avata kovaäänisesti täpötäydellä telttailualueella.
Opit kannattaa ottaa käyttöön jo seuraavalla reissulla: jos tahdon nukkua rauhassa, ripustan riippumattoni mahdollisimman kauas kanssaretkeilijöistä, enkä missään nimessä unohda korvatulppia.
Oona Tepponen