Keskustelusarja avattiin uskolla

0
Kaarina Paavilainen ja Eliisa Jaatinen olivat tyytyväisiä paneelikeskusteluihin. Heidän mielestään panelisteiksi oli valittu hyvä ja monipuolinen porukka, joiden keskusteluista sai paljon tukea omiin asioihin luterilaisen uskon näkökulmista.

LOIMAAN seurakunnan Usko, toivo ja rakkaus -keskustelusarjan ensimmäinen ilta pidettiin perjantaina Alastaron kirkossa. Ensimmäisen illan teemana oli usko, josta keskustelivat väitöskirjatutkija ja pappi Paavo Huotari, Loimaan kirkkoherra Riku Laukkanen ja seurakunnan luottamushenkilö ja psykoterapeutti Helvi Klemetti.

– Jokaisessa paneelissa on yksi seurakunnan työntekijä, yksi vähän loimaalaisille vieraampi ja sitten yksi seurakuntalainen, jotta saataisiin keskusteluihin hieman erilaisia näkökulmia, haastattelijana ja yhtenä ideoijana toiminut seurakuntapastori Aino Eklund taustoitti.

Ajatus keskustelusarjan järjestämisestä syntyi kuluvan vuoden aikana seurakunnan nuorten työntekijöiden pohdinnan tuloksena, sillä seurakuntalaisten kanssa käymissään keskusteluissa he huomasivat, että ihmisiä kiinnostaa kuulla ajatuksia ihan perusasioista kristinuskon ympärillä.

– Erilaisissa tilaisuuksissa on seurakuntalaisilta tullut aika tiukkojakin kysymyksiä siitä mitä ajattelen uskosta, Jumalasta ja raamatusta. Sitten työyhteisössä kyselin vähän, että ovatko muut törmänneet tällaisiin kysymyksiin ja olisiko tilausta keskusteluille näistä aiheista.

Tilaisuudet järjestävä työryhmä oli valmistellut kysymyksiä, ja niitä täydennettiin yleisöltä tulleella kysymyksellä. Keskustelu virtasi vauhdikkaasti reilun tunnin ajan ja paikallaolijat ja panelistit olivat samaa mieltä siitä, että aikaa olisi ehkä voinut varata enemmänkin. Eklundin mukaan kolmen illan kokonaisuus on tavallaan kuin pilottihanke, jonka hän toivoo kehittyvän ja jatkuvan tulevillekin vuosille.

Panelistit vastasivat kysymyksiin muun muassa uskon roolista elämissään, mitä usko heille merkitsee, raamattukäsityksistä ja miten sitä tulisi lukea sekä miten uskon pystyy säilyttämään lujana nykyisessä maailmantilanteessa. Panelisteja oli myös pyydetty tuomaan jokin uskoon liittyvä tai sitä kuvaava esine mukanaan, Paavo Huotari oli tuonut mukanaan kuminauhan.

– Kuten kuminauha, myös usko muuttaa muotoaan ja venyy, mutta toivottavasti ei katkea. Usko on myös olosuhteiden vanki – aina välillä se kärsii ja saattaa hapertuakin, mutta yleensä se on hyvin voimakas ja sitova.

Helvi Klemetin mielestä luterilaisessakin uskossa ihmisiä pyritään lokeroimaan liiaksi uskonsa perusteella.

– Uskosi näyttää juuri sinulta, ilman tarvetta lokeroinnille.

Kysyttäessä miten Raamattua panelistien mielestä tulisi lukea kaikki panelistit korostivat oman henkilökohtaisen raamattusuhteen merkitystä. Jokaiselle löytyy Raamatusta ne kohdat, joiden pariin palaa aina uudestaan, mutta panelistit kannustivat myös tutkimaan vähemmälle tutkimiselle jääneitä osioita avoimin mielin.

Toinen ilta järjestetään Mellilän kirkossa 11. lokakuuta, ja silloin aiheena on toivo. Marraskuun ensimmäisenä päivänä keskustellaan rakkaudesta Loimaan kaupunginkirkossa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän