Hankkija tavoittelee isompaa markkinaosuutta Alastaron halli-investoinnilla

0
Uutta säkityskonetta käyttänyt siemenkeskuksen päällikkö Sami Kivistö kertoo, että vuonna 1969 aloittanutta Alastaron siemenkeskusta on laajennettu kuusi kertaa historian saatossa. Uudella koneella pystytään säkittämään tunnin aikana 660 kappaletta 20 kilon säkkejä.

LOIMAA Hankkija on saanut valmiiksi noin 2 500 neliön laajennuksen Alastaron siemenkeskukseen.

Investoinnin myötä Hankkija keskitti koko siemenliiketoimintansa Alastarolle. Tämä tarkoitti Hyvinkään siemenkeskuksen sulkemista noin vuosi sitten.

Laajennustiloista noin 2 000 neliötä on varastoa ja loput tuotantotilaa. Laajennus rakennettiin olemassa olleiden tilojen jatkoksi, ja uusiin tiloihin siirrettiin piensiementen vastaanotto, käsittely, pakkaus ja varastointi eli aikaisempia Hyvinkään toimintoja.

Laajennuksen ja keskittämisen seurauksena Alastaron siemenkeskukseen on palkattu viisi uutta työntekijää. Kaikkiaan vakituista henkilöstöä on nyt 15.

Investointi toteutettiin Alastarolle nopealla aikataululla, sillä osastopäällikkö Jukka Heinonen kertoo, että asiaa vasta mietittiin puolitoista vuotta sitten.

Tanskalaisen Danish Agro -konsernin omistama Hankkija tavoittelee Alastaron investoinnilla volyymin ja myynnin kasvua.

Heinonen muistuttaa, ettei Hankkijan siemenkaupan markkinaosuus vastaa sen osuutta muussa maatalouskaupassa. Siemenkaupassa kilpailutilanne poikkeaa muusta maatalouskaupasta, koska Hankkija kilpailee sekä muiden toimijoiden että maatilojen oman siemenen kanssa. Tuoteryhmäpäällikkö Tuomas Uusitalo muistuttaa, että Suomessa tilan oman siemenen osuus on huomattava, jopa 70 prosenttia.

Heinonen luonnehtii Hankkijan investointia isoksi Suomen mittakaavassa. Rakennettujen lisätilojen lisäksi Alastarolle on hankittu muun massa uudet piensiementen sekoituslinjasto ja pakkauskone. Soveltuva osa Hyvinkään kalustosta siirrettiin Alastarolle.

Heinonen perustelee toimintojen keskittämistä Alastarolle muun muassa sillä, että Hyvinkäälle olisi pitänyt tehdä raskaita investointeja. Sinne investoimalla ei olisi saatu toiminnallisia etuja, kuten tuotannon joustavuutta ja logistisia hyötyjä.

– Lisäksi Alastarolla oli valmius kasvattaa viljasiemenvolyymiä. Nurmisiemenhän täältä vielä puuttui.

Hänen mukaansa Alastaro ei häviä Uudellamaalla sijaitsevalle Hyvinkäälle sijaintinsakaan puolesta.

– Tämä on ihan yhtä hyvä paikka.

Heinonen kehuu Alastaron toimintaympäristöä, jossa maatalousalan yrityksen on hyvä toimia niin sijainnin kuin henkilöstön saatavuuden puolesta. Hän antaa tunnustusta myös Loimaan kaupungille.

Alastaron siemenkeskus kunnostaa sertifioitua kylvösiementä, jota lähetetään viljelijöille ympäri Suomea. Kylvösiemen käsittää niin viljan kuin palkokasvien siemenet. Hankkijalla on raaka-aineen tuottajia eli sopimustuottajia noin 250, joilla on viljelyalaa noin 10 000 hehtaaria.

Heinonen luottaa siihen, että hyvälle siemenelle ja lajikkeille riittää kysyntää, kun maatalous painii tuottavuusongelmissa ja muuttuvissa sääolosuhteissa.

Tuoteryhmäpäällikkö Tuomas Uusitalo muistuttaa, että yli 95 prosenttia Hankkijan myymästä siemenestä on suomalaista alkuperää. Tuontitavarasta hybridiruis muodostaa suurimman osan.

Sopimustuotannosta noin 85 prosenttia keskittyy Varsinais-Suomeen, Satakuntaan ja Itä-Uusimaalle.

– Iso kuva on se, että kaipaamme edelleen lisää sopimusviljelijöitä. Ja tämä koskee koko maata, Uusitalo sanoo ja perustelee hajautuksen tärkeyttä esimerkiksi sää- ja maantieteellisillä olosuhteilla.

Uusitalon mukaan siemenviljelijä saa hyötyä muun muassa uusien lajikkeiden ja kilpailukykyisen hinnoittelun kautta ja siitä, että tavaralle on varma ostaja. Hänestä siemenliiketoiminnan keskittäminen Alastarolle hyödyttää myös viljelijää tuotannon tehokkuuden ja logistiikan parantuessa.

– Kustannuspaineet ovat kaikilla kovat.

Tuotannon tehostamisen lisäksi Hankkija pyrkii panostamaan siemenkauppaan olemalla aktiivinen kasvinjalostuksessa.

– Lajikekehitys etenee kovaa vauhtia, tutkimusmestari Juho Lassi huomauttaa ja viittaa muun muassa muuttuviin sääolosuhteisiin.

Samaan konserniin kuuluva tanskalainen Nordic Seed pyrkii löytämään viljojen ja palkokasvien jalostusohjelmiensa avulla Suomen olosuhteisiin parhaiten soveltuvia lajikkeita. Tätä varten sillä on eri puolilla Suomea koeruutuja, joista Loimaata lähin sijaitsee Salossa, Halikossa. Myös Boreal Kasvinjalostus on Hankkijan siemenkaupalle tärkeä kumppani.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän