Hurrikaani jatkoon Suomen cupissa

0
LL ARKISTO / ANU VUORINEN

Tuto Volley 2–Hurrikaani 0–3 (22–25, 24–26, 16–25).

LENTOPALLO Hurrikaani kohtasi torstai-iltana Nunnavuoressa Turussa Suomen cupin ottelussa Tuto Volleyn kakkosjoukkueen. Hallitsevalla mestarilla oli ajoittain vaikeuksia altavastaajana pelanneen isäntäjoukkueen kanssa. Kokenut Tuto osasi ottaa altavastaajan roolista kaiken hyödyn irti ja piinasi Hurrikaania kahden erän ajan. Vasta kolmannessa erässä loimaalaisten peli aukesi totaalisesti, ja jälki oli sen mukaista.
Päävalmentaja Olli Kuoksa marssitti Suomen cupin toisen kierroksen otteluun kentälle hyvin junioripitoisen joukkueen: Leevi Väänänen (passari), Alex Horn (hakkuri), Matti Köykkä (keskipelaaja), Nuutti Niinivaara (keskipelaaja), Mikko Määttä (yleispelaaja), Väinö Rahko (yleispelaaja) ja Aatu Kukkonen (libero).
– Meille erittäin haastava tilanne lähteä pelaamaan. Kaveri pelasi hyvin epätyypillistä lentopalloa ja hyökkäykset sujahtelivat meidän käsistämme ja kainaloistamme. En kuitenkaan halunnut tehdä yhden pelin takia mitään taktisia muutoksia pelitapaamme, koska halusin, että pelaamme liigasta tutulla tyylillä, Kuoksa summasi.

Hurrikaanin päävalmentaja myönsi, että kokemuksena peli oli nuorelle seitsikolle kasvattava.
– Kaksi erää oli pelailua, mutta kolmannessa olimme vapautuneita ja tulosta alkoi syntymään.
Päävalmentaja ei kahden erän aikana turvautunut pelaajavaihtoihin, vaan antoi nuorille peliaikaa.
– Nämä pelit ovat nuorille kasvattavia kokemuksia.
Päävalmentajan kanssa samoilla linjoilla liikkui Mikko Määttä.
– Vähän oli alussa hermostunutta pelaamista, mutta loppua kohden alkoi näyttämään jo lentopallolta. Tuto peippaili paljon ja löi torjunnan käsistä palloa. Aika ilkeä pelityyli. Se oli pelillisesti haastavaa, ensimmäistä Hurrikaanikautta pelaava Määttä myönsi.

Vierasvoitto Tutosta tarkoittaa sitä, että Hurrikaani etenee Suomen cupissa kolmannelle kierrokselle. Vastustajaksi tulee Raision Loimu–Salon Viesti -otteluparin voittaja.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän