LOIMAA Tietyssä iässä voi tulla halu kertoa itse oma tarinansa, saada elämä pakettiin. Mutta kuka kuuntelisi?
Elersien sukuseura ry:n järjestämällä kurssilla saatiin viikonloppuna oppia siitä, kuinka luoda Loimaan seudulla asuvien ikäihmisten elämäntarinoista henkilökuvia, jotka jäävät myös tulevien sukupolvien käyttöön.
– Monesti hautajaisissa huomataan, että olisi pitänyt kertoa vaikka äidin tarina tai se, mitä hän muistaa isovanhemmistaan. Kurssilta saa tukea siihen, ettei tilanne toistuisi, Mervi Koivulahti Elersien sukuseurasta kertoi.
– On tärkeä ymmärtää, että ihmisillä on tarve kertoa oma elämäntarinansa.
Kurssi on osa sukuseuran käynnistämää Elämäkerrat talteen -hanketta, jonka tavoitteena on saada valmiiksi 40 elämäkertahaastattelua. Valmiit työt tallennetaan haastateltavien luvalla Loimaan kotiseutuarkistoon ja Loimaa-Seuran arkistoon. Muistelma jää myös haastateltavalle itselleen.
Ensi vuoden toukokuuhun kestävä hanke on saanut Varsinais-Suomen Kulttuurirahastolta 5 000 euron rahoituksen, jolla katetaan kouluttajan ja osallistujien kulut. Elersien sukuseuran lisäksi mukana ovat Loimijokilaakson sukututkijat, Loimaa-Seura, Metsämaan perinnepiiri ja Kojonkulman perinneyhdistys.
– Kyseessä ei ole mikään tieteellinen tutkimus, vaan pääasia on tallentaa perinnetietoa. Lähtökohtana on ihmisen oma näkemys elämänkaarestaan.
Haastateltaviksi haetaan ikäihmisiä, mielellään yli 85-vuotiaita Loimaan seudun asukkaita tai heitä, joilla on paikkakuntaan vahvoja yhteyksiä esimerkiksi työskentelyn kautta.
– Jos tuntee kuuluvansa kohderyhmään, voi ottaa suoraan yhteyttä minuun. Mitään hakuprosessia ei ole, Mervi Koivulahti kertoi.
LÄSNÄOLO ja kuuntelu. Ne ovat kouluttaja Natalia Kisnasen mielestä olennaisimmat lähtökohdat onnistuneelle haastattelulle. Sijaa ei ole moralisoinnille, epäempaattisuudelle tai liialle kyseenalaistamiselle – jokainen kun on oman elämänsä asiantuntija.
– Tehtävänäni on luoda haastateltavan kanssa sellainen ilmapiiri, että on niin mukavaa, turvallista ja hauskaa, että hän haluaa kertoa minulle elämänsä asiat. Järjestään käykin niin, että ihmiset puhuvat minulle monta tuntia, ja silloin en katso kelloa, mikä on minulle kunnia-asia.
Tyypillisesti lapsuus on aihe, jota halutaan muistella ja josta on helppo lähteä liikkeelle. Aihetta voi myös alustaa apukysymyksin: millainen oli lapsuudenkotisi, montako huonetta siellä oli?
– Mitä vanhempiin asioihin mennään, sen parempi.
Helsinkiläinen Kisnanen on muistelmakirjuri, jonka päätyö on tavallisten ihmisten elämäkertojen laatiminen.
– Joka kerta tajuan yhä syvemmin, miten ihminen kasvaa ja kehittyy koko elämänsä. Jokaisella onkin uhanalaista ja todella arvokasta tietoa, mikä pitää siirtää jälkipolville. Useimmissa suvuissa se jää tekemättä, koska haastattelemista ja kirjoittamista ei koeta omaksi. Näitä asioita voi kuitenkin opiskella.
Kurssilla opeteltiinkin käytännön tekniikoita: kuinka tehdä aikajana, millainen rakenne toimii tai mikä sopii aloitusluvuksi.
– Kun aiheena on koko elämä, ihminen loikkii asiasta toiseen. On kirjoittajan tehtävä laittaa ne loogiseen järjestykseen.
Kisnanen vinkkasi elävöittämään pitkää tekstimassaa repliikein ja vaikka murresanoin. Luettelomaisuutta ja liikoja vuosilukuja on hyvä välttää. Tavoitteena on iätön henkilökuva, jonka ymmärtää vielä 30 vuodenkin päästä.
– Jokaisen ihmisen elämäntarina on kiinnostavampi kuin elokuva.