Linja-autovuorojen määrät tuskin enää kasvavat – Määrärahat riittävät vain nykyisen tason ylläpitämiseen

0
Vuorisen liikenteen linja-autonkuljettaja Väinö Koskinen oli lähdössä Loimaalta Kyrön ja Auran kautta Turkuun. Hän sanoo, että vuoron kyydissä kulkee niin koululaisia ja opiskelijoita kuin myös sellaisia, jotka menevät kaupunkiin hoitamaan asioitaan. Vakimatkustajien joukossa on myös työmatkalaisia. SARI HOLAPPA

LOIMAAN SEUTU Virttaalla yli 35 vuotta asunut mutta nykyään Huittisissa asustava Pirjo Välimäki on harmissaan. Häntä harmittaa se, ettei hän pääse enää linja-autolla jouhevasti kantatie 41:tä pitkin Turkuun. Hän muistaa, että vielä kymmenisen vuotta sitten asia oli toisin.

– Silloin vuoroja meni melkein tunnin välein.

Nykyään vuoroja menee Huittisista Virttaan ja Oripään ohi enää kaksi viikossa, toinen perjantaina ja toinen sunnuntaina. Kun hän on kysynyt asiaa Ely-keskuksesta, hänelle on kerrottu kyseisten linja-autovuorojen palvelevan opiskelijoita, jotka matkaavat viikonlopuksi kotiin.

– Tämähän on jo ihan ikäsyrjintää, hän toteaa.

Hän myös muistuttaa, että kaikilla ei ole varaa omaan autoon. Myös ilmastonmuutoksen vuoksi pitäisi suosia joukkoliikennevälineitä.

– Talvikeleillä taas olisi turvallisempaa ottaa bussi kuin mennä omalla autolla.

Välimäki sanoo tilanteen olevan omanlaisensa oravanpyörä, sillä jos vuoroliikennettä ei ole, sitä ei voi käyttää. Jos taas ei ole käyttäjiä, vuoroliikennettä on turha pitää yllä.

– Silti tulee sellainen olo, että maaseudulla asuvat ihmiset jätetään oman onnensa nojaan.

Ely-keskuksen joukkoliikenteen projektipäällikkö Antti Setälä sanoo, että linja-autovuoroissa pyritään pitämään nykyinen peruspalvelutaso, vaikka määrärahat ovat vähentyneet ja hinnat nousseet. Vuoroja on silti jouduttu hänen mukaansa lopettamaan jopa kesken sopimuskauden.

Viime kesänä taas oli katkolla talvikaudella Vampulasta Oripään, Pöytyän ja Auran kautta Turkuun neljä kertaa päivässä kumpaankin suuntaan ajettu yhteys, joka loppui yllättäen liikennöitsijän konkurssiin. Syksyllä reitti aloitettiin uudelleen supistetulla reitillä ja vuoroyhteyksillä. Nyt linja-auto starttaa Oripäästä, mikä tarkoittaa vampulalaisille ja virttaalaisille sitä, että heidän tulee kulkea omalla kyydillään Oripäähän, jos mielivät matkata linja-autolla Turkuun. Lisäksi vuoroja ajetaan enää kolme kumpaankin suuntaan ja samalla kyydillä pääsee enää Auraan, josta on vaihtoyhteys Turkuun.

Setälä kuitenkin huomauttaa, että Vampula-Oripää väli ei ole ollut Ely-keskuksen hankkima vaan liikennöitsijän markkinaehtoisesti ajamaa.

– Näin myös rahoitus tuli vain välillä matkustaneiden lipputuloista.

Matkustajamäärät ovat kuitenkin pysyneet reitillä vakaana, sillä suurin osa kulkijoista on koululaisia tai opiskelijoita. Nykyinen sopimus kestää vuoden 2025 kesäkuuhun, ja sopimukseen sisältyy yksi optiovuosi.

Myös Loimaa–Turku välin vuoroja on hiukan supistettu yhden vuoroparin osalta. Kun linja-auto lähti aiemmin aamulla Turusta Loimaalle, nyt se lähtee Aurasta. Vastaavasti ennen iltapäivällä Loimaalta Turkuun mennyt reitti kulkee enää Auraan.

– Kun reittejä kilpailutetaan, arvioimme aina palvelun tarpeen toteutuneeseen matkustukseen nähden yhdessä muiden rahoittajatahojen, eli yleensä kuntien, kanssa.

Loimaan ja Ypäjän välillä liikennöinti on keskittynyt koulupäiviin. Vuoroja menee molempiin suuntiin kolme, joista yksi aamuisin ja kaksi iltapäivisin.

Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kilpailuttamista vuoroista on jouduttu Setälän mukaan lopettamaan kymmeniä viime vuosina. Huittisten ja Vampulan vuorojen lakkauttamisen syynä on juurikin matkustajien vähäinen määrä.

Seudullisen joukkoliikenteen ylläpitämiseen myönnetään Ely-keskuksen tiedotteen mukaan tietty vuotuinen määräraha. Viimeiset neljä vuotta Varsinais-Suomen Ely-keskuksen määräraha on ollut noin viisi miljoonaa euroa. Budjettiin on saatu lisämäärärahaa, jolla on katettu koronavuosien sekä hintojen nousun aiheuttamaa vajetta.

Tiedotteessa sanotaan, että nyt määrärahoissa palataan vuoden 2019 tasolle. Se tarkoittaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella noin 1,6 miljoonan säästötavoitetta nykytilaan verrattuna. Ely-keskuksen mukaan säästötarve on niin huomattava, että vaikutuksia matkustajien liikkumiseen tulee väistämättä. Vähennykset pyritään kuitenkin pitämään maltillisina ja kohdentamaan siten, että työ-, opiskelu- ja välttämättömät asiointimatkat sujuvat jatkossakin.

Ely-keskuksesta muistutetaan vielä, että määrärahojen lisäksi myös lipputuloista kertyvä tulo on vähentynyt, koska seutuliikenne ei ole palautunut enää koronaa edeltävälle tasolle. Myös kohonneet kustannukset ja polttoaineiden hintakehitys näkyvät suoraan linja-autoliikenteen tarjoushinnoissa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän