Emme ihan usko eläkkeisiimme

0
Kuva: LL arkisto.

Loimaan eläkeläiset ry:n juhlat täyttivät työväentalon, mutta mahtui hilpeyden keskelle vakavaakin asiaa (LL 22.10.). Valtakunnallisen Eläkeläiset ry:n puheenjohtaja Matti Huutola kantoi juhlassa huolta eläkejärjestelmään suunnitelluista uudistuksista.

Hän luonnehti suomalaista eläkejärjestelmää yhdeksi maailman hienoimmista ja muistutti, että sen pitää kestää aikaa ja luoda uskoa, että se toimii myös tulevaisuudessa meidän jälkipolvillemme.

Muutokset puhuttavat muitakin kuin juhlivia eläkeläisiä, eikä ihme. On hieman eri ajatella vanhuutta ja työnvuosien jälkeistä elämää silloin, jos tietää, että saa eläkettä ja tietää jopa sen, miten suuri se tulee olemaan, kuin silloin, jos ei tiedä.

Sekin kiinnostaa, että kiinnostaako nuoria tehdä töitä ja maksaa eläkkeitä – ne kun maksetaan kunakin vuonna kertyvistä työeläkemaksuista. Osa eläkevaroista toki rahastoidaan ikäänkuin ”varmuusvarastoksi”.

Työeläke -lehden syksyn numeron pääkirjoitus muistuttaa, että työeläkeotteen tulisi rakentaa luottamusta nuoren lukijan kohdalla. Heille eläkekertymä on pieni ja ennusteen alhaisuuskin voi yllättää.

Kirjoituksessa pohditaankin, että pitäisikö otteen ohessa selittää käytännönläheisemmin työeläketurvan kertymistapaa, sen vakuutusluonnetta ja kiinnittää huomiota työuran valintojen vaikutukseen?

Pitäisi.

Ja kaikkialla muuallakin kuin eläkeotteessa.

 

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän