Loimaan kauppatori
Marju Hirvonen
Valonauhoin koristellut teltat ja kojut tuovat valoa lumettomalle torille, glögin tuoksu leijuu ilmassa. Kojuissa kaupitellaan herkkuja, makeita ja suolaisia. Partiolaiset myyvät joulukalentereita, lapsille jaetaan valotikkuja, halutessaan voi osallistua arvontaan. Väkeä tulee koko ajan lisää, hyväntuulinen puheensorina ja hymyilevät ihmiset luovat mukavaa joulutunnelmaa. On alkamassa Loimaan Joulunavaus.
Tämän vuoden joulunavaus pyörähti käyntiin partiolaisten tonttukulkueella. Tonttujoukko lähti liikkeelle Heimolinnan pihasta ja kulki Keskuspuiston läpi torille. Tonttujen perässä saapuivat myös joulupukki ja joulumuori. Ja koska Korvatunturin reki ei luista asfaltilla, olivat pukki ja muori siirtyneet mönkkärin kyytiin.
Mekku Mutala-Akparibo toivotti kaikki tervetulleiksi Kauppalan järjestämään joulunavaukseen ja oli mielissään kun torille oli saapunut niin runsaasti väkeä ja tunnelma oli iloinen.
Kaupungin joulutervehdyksen toi kaupunginjohtaja Jari Rantala. Hän vertasi joulun odotusta ja valmisteluita Nalle Puhin hunajapurkkiin, parasta ei olekaan hunaja, vaan hetki ennen purkin avaamista.
– Joulunaikaan liittyy valo ja lämpö, aito ilo ja onni, vilinä ja vipinä. Kuten myös hiljentyminen, perhe ja ystävät. Kiitokset esiintyjille ja paikalla olijoille. Toivotan kaikille iloista tapahtumaa ja joulun odotusta.
Yhdessä Mutala-Akparibo ja Rantala sytyttivät jouluvalot ja julistivat jouluhärdellin alkaneeksi. Tuttuun tapaan Loimaan Sotaveteraanien perinneyhdistys oli keittänyt riisipuuroa tarjolle. Jouluisesta musiikista, yhteislauluista ja laululeikeistä vastasivat Musa-Huvilan Nina ja Ville.
Joulupukki kertoi matkan Loimaalle sujuneen loppujen lopuksi aika hyvin.
– Vähän oli hankaluuksia, kun ensin oli lunta ja si vettä. Korvatunturin porot piti jättää Jyväskylään ja nostaa reki peräkärryn kyytiin.
Kummaltakin kysyttiin, mikä on lempiruokaa joulupöydässä. Muorin mielestä bataattilaatikko ja kaikki makeat herkut. Pukki hiukan epäili bataattiruokaa, sillä hänen suosikkinsa on kinkku ja paljon sinappia päälle.
Kauppalan Kiitos -tunnustus annettiin Kelloliike Mäkelän Agneta Twerinille, kiitokseksi vuosikymmenten työstä Loimaan kaupan ja palvelualan näkyvyyden kehittämisessä.
Loimaan Yrittäjät ry palkitsee vuosittain vuoden Tonttuna henkilön, joka on esimerkillisesti toiminut yrittäjien ja kaupungin hyväksi. Tänä vuonna Tontun arvo myönnettiin Pasi Markulalle.
Viimeisenä vuorossa oli Loimaan Lehden arvonta, jossa kysyttiin, missä loimaalaisessa liikkeessä olet nähnyt laadukkaasta palvelusta kertovan Palvelutakuu-tarran. Kaikkien osallistujien kesken arvotun lahjakortin voitti Eeva Koskinen.