Varhan luottamushenkilöiden palkkioiden nostosuunnitelmat tuntuvat huonosti harkituilta ja jopa moraalittomilta tässä ajankohdassa. Perustelutkin ovat varsin heikot. Samaan aikaan kun on palveluja karsittu, henkilöstöä vähennetty ja heidän etuisuuksiaan heikennetty. Parempi olisi pitää palkkiot nykyisellä tasolla.
Ilkka Uusitalo (kesk.)
Haluaisin, että Kauhanojan koululla olisi parempia tusseja ja enemmän terottimia.
Iina
Haluaisin, että Kauhanojan koulussa olisi korkeammat korit.
Media
Haluaisin, että koulussa olisi parempaa ruokaa ja että kasvispastavuoka poistuisi. Haluaisin kouluun enemmän liikuntaa ja useammin pyttipannua.
Ihminen 1&2
Haluan kiittää Loimaata monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Tuskin olen ainoa, jonka mielestä tytöille ei ole kaikista harrastuksista omia joukkueita. Toivon, että Loimaalle tulisi kuplahalli jalkapallokentälle.
Bella 3
Mersu on parempi kuin Bemari, koska Bemarin tekniikka ei toimi kauan. Loimaalla pitäisi olla crossirata.
Jorm
Pidän tärkeänä, että Kauhanojalla pienistäkin teistä pidetään huolta, että koululaiset pääsevät kouluun. Esimerkiksi isommissa kaupungeissa joidenkin koulutie saattaa olla luminen ja kuoppainen, mutta Kauhanojalla niistä pidetään hyvin huolta.
Lentävät Aromurmelit
Pidän tärkeänä, että lapset saavat harrastaa sitä mitä haluavat, koska se, että harrastaa mitä haluaa on mielialalle hyväksi. Jos harrastaa jotain mistä ei tykkää, niin sitä ei ole kiva harrastaa. Haluan kiittää Kauhanojan koulua ja parasta kaveriani.
Haluan Loimaalle karkkikaupan ja paljon hevosia. Haluaisin, että Loimaalla olisi enemmän mahdollisuuksia ratsastaa.
heppa321
Haluaisin, että Loimaalla olisi kauppakeskus, enemmän kiipeilytelineitä ja että kaikilla olisi hyvä mieli.
Teatteritytöt
Pidämme tärkeänä, että jokaisella olisi hyvä olla. Mielestämme on hölmöä, että pitää ärsyttää toisia tahallaan.
123
Koulusta pitäisi poistaa mantelikala ja pinaattikeitto ja välituntialueet, jotta kaikki saisivat olla kaikilla alueilla.
Fiihuli, Hilumimmi
Haluaisimme, että kouluruoka olisi parempaa.
Joppe ja Matti