– Loimaalla otetaan käyttöön taiteen prosenttiperiaate kaikessa rakentamisessa jo heti nyt päätetyn talousarvion ja taloussuunnitelman kohteissa sekä luodaan selkeät ja yksinkertaiset pelisäännöt tämän noudattamiselle, kokoomuksen ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmä ehdottaa aloitteessaan.
Prosenttiperiaate tarkoittaa, että vähintään yksi prosentti kaikesta julkisen rakentamisen rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen.
Ryhmä haluaa, että loimaalaista ja Loimaan seutukuntaan kytkeytyvää nykytaidetta tuetaan julkisilla hankinnoilla.
– Loimaalla asuu ja täältä on kotoisin useampikin nykytaiteilija, ja muun muassa heidän kädenjälkensä soisi näkyvän loimaalaisessa katukuvassa ja julkisin varoin rahoitetuissa hankkeissa, ryhmän aloitetta valtuustolle esitellyt Anne Paljakka totesi ja huomautti, että Loimaalla julkiset, kaikkien vapaasti katsottaviksi ja koettaviksi tehdyt taidehankinnat taitavat olla vuosikymmenten takaa.
– Kaupungin esimerkki voi kannustaa myös yrityksiä hankkimaan taidetta omiin tarkoituksiinsa. Taide on myös sijoittamista. Kaupungin näkökulmasta sijoittamista asukkaidensa hyvinvointiin.
Loimaan kaupunginvaltuusto käy kokouksissa tehdyistä aloitteista lähetekeskustelun ennen aloitteiden lähettämistä viranhaltijoiden käsiteltäväksi.
– Ryhmämme tervehtii ilolla tätä ehdotusta taiteen prosenttiperiaatteesta. Sama periaate sisältyy myös Vasemmistoliiton puolueohjelmaan ja olemme tavoitelleet jo vuosia, että se kirjattaisiin ihan lakiin julkisia hankintoja koskien, Maarit Koivisto sanoi.
Erityisen hyvänä hän pitäisi hankintoja juuri nyt, kun valtio on leikannut kulttuurilta miljoonia euroja.
Loimaan Sosialidemokraattien valtuustoryhmä ehdotti aloitteessaan, että Loimaan kaupunki ryhtyy toimenpiteisiin uimahallin käyttöaikojen ja -vuorojen kehittämiseksi siten, että Vesihovi palvelisi paremmin kaikkia väestöryhmiä.
– Loimaan kaupungin Vesihovin palvelutarjonnassa on jo tällä hetkellä monenlaista toimintaa kuten uimakouluja, vauvauintia ja vesijumppia sekä erilaisia teemapäiviä. Vesihovin tavoitteeksi on asetettu vuoden 2025 talousarviossa 70 000 käyntikertaa. Nykyiset aukioloajat ja vuorojaot eivät kuitenkaan palvele kaikkia väestöryhmiä tasapuolisesti. Nuoret, seniorit, perheet ja eri kulttuuritaustoista tulevat henkilöt voivat kokea haasteita uimahallin käytössä, aloitetta esitellyt Marke Tissari taustoitti.
Ryhmän mielestä tulisi selvittää mahdollisuuksia aukioloaikojen laajentamiseen varsinkin viikonloppuisin, jotta mahdollisimman moni pääsisi käyttämään uimahallia. Samoin pitäisi heidän mukaansa kehittää erillisiä vuoroja, jotka on suunnattu eri väestöryhmille kuten perheille, senioreille, vammaisille ja maahanmuuttajille. – Tehostetaan markkinointia ja tiedottamista erityisesti niille väestöryhmille, jotka eivät vielä hyödynnä uimahallin palveluita ja tehdään taloudellisten vaikutusten arviointi erilaisista vaihtoehdoista kehittää Vesihovin toimintaa.
Hanna-Mari Leinonen (sd.) toivoi, että vaikka Vesihovin vuoroja kehitettäisiin kaikkia käyttäjäryhmiä paremmin palveleviksi, niin myös uinnin harrastajille tulisi silti säilyttää mahdollisuus hallin käyttöön.
– Vaikka halli on sunnuntaisin kiinni, niin toimintaa siellä on aamuseitsemästä iltayhdeksään. Siellä uitetaan ja liikutetaan noin sataa lasta joka sunnuntai.