Olemme saaneet pitkin syksyä monia yhteydenottoja muun muassa ikäihmisten ja kehitysvammaisten palveluasumista koskien (LL 9.1.). Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha ilmoitti elokuussa yhtenäistävänsä asumispalveluiden vuokratason alueellaan. Lisäksi muutoksia on tullut muihin asumista ja hoitoa koskeviin maksuihin ja Kelan asumistukeen.
Monen tällaisen asukkaan asioita hoitaa joku hänen omaisensa. Omaiset ovat kertoneet sen vaativan monenlaista selvitystyötä ja yhteydenottoja sekä luonnollisesti perehtymistä – sekä ennen kaikkea epävarmuuden sietämistä ja odottelua, kun omaisen asioista pitää kysellä ja niitä pitää tilanteiden muuttuessa selvittää.
Tietoa tavallaan on ”netti täynnä”, mutta juuri omaa tilannetta koskevan informaation ääreen ei meinaa löytää.
Moni yhteyttä ottaneista on harmitellut myös hyvinvointialueen ja Kelankin työntekijöille jatkuvista muutoksista ja tarkistuksista koituvaa työn määrää ja jutussakin eräs haastateltava perää digitalisointia tiedonkulkuun.
Isointa ihmettelyä on aiheuttanut se, miten vielä pari vuotta sitten asuminen ja hoito oli mahdollista tuottaa niin paljon halvemmalla, että nyt kun hyvinvointialue tuottaa palveluja ”omakustannehintaan”, asukkaiden maksut nousevat jopa 50 prosenttia.