LOIMAA
Pasi Nevalaisen rintamamiestalon yläkerrassa on huone, joka on pyhitetty kalastamiselle. Seinustalla, ikkunan alla komeilee näyttävä rivistö uistimia, nurkassa on toistakymmentä vapaa ja laatikon päältä löytyy suuria siimakeriä. Kaikki valmiina tulevaa kautta varten.
Harrastus on ympärivuotinen, vaikka Nevalainen on vesillä vain puolet vuodesta. Kauden loputtua marraskuun tienoilla alkavat talvipuuhat, joihin kuuluu esimerkiksi veneen rakentelu ja uistimien korjaaminen.
Nevalainen on kerännyt uistimia nyt muutaman vuoden, ja hänen kokoelmansa käsittää 23 senttisiä vieheitä noin 150. Lisäksi kokoelmaan kuuluu erinäinen määrä isompia ja pienempiä uistimia. Hän myös ostaa ja myy niitä tarpeen mukaan. Nevalainen laskeskelee, että uistimia on kiertänyt hänen kauttaan vuosien aikana tuhannen kappaleen verran.
– Nyt on taas tulossa lisää.
Vaikka vieheiden joukossa on hyvinkin värikkäitä ja näyttäviä yksilöitä, kalaan lähtiessä Nevalainen ottaa mukaansa ne kaikkein vaatimattomimmat.
– Moni luulee, että esimerkiksi sameassa Loimijoessa pitää olla värikäs uistin. Kala nappaa kuitenkin parhaiten sellaiseen, jonka väritys muistuttaa eniten saaliskalaa.
Sen verran kokonaisvaltaista harrastus on, että Nevalainen sanoo sen vievän käytännössä kaiken vapaa-ajan. Hän työskentelee Loimaan seurakunnassa suntiona ja lomansa hän ajoittaa kalastusaikojen mukaan. Pääasiassa hän kiertää järviä, jotka sijaitsevat 100–150 kilometrin säteellä. Pari kolme kertaa vuodessa hän suuntaa Itä-Suomeen Pieliselle, josta Nevalaisen suku on lähtöisin.
– Meidän suvun miehet ovat aina kalastaneet, ja siitä omakin innostukseni on alkanut.
Kun Nevalainen työntää veneensä vesille, vapatelineessä komeilee 12 vapaa, joilla hän narrailee pääasiassa haukia, vaikka ei niinkään syöntimielessä. Suurimman osan hän nimittäin vapauttaa takaisin järveen.
– Joskus otan kuhan, jos saan syöntikelpoisen. Muuten päästän kalat menemään, koska en pysty kuljettamaan niitä kotiin pitkien matkojen vuoksi.
Hän ei myöskään koskaan punnitse saalistaan, mutta viimekin kesänä suurimmat hauet olivat reilusti kymmenkiloisia. Parhaiten kalaa tulee Nevalaisen mukaan kalastamalla, ei niinkään sopivilla vehkeillä.
– Kun kala on syödäkseen, se ei katso, millainen uistin siellä vedessä on.
Viime vuonna hän sanoo olleensa vesillä noin 500 tuntia. Autoon tulee harrastuksen vuoksi kilometrejä vuodessa 30 000. Euroista ei kannata puhua sen enempää, mutta paljon niitäkin menee.
– Kaikki menee, mitä tuleekin, hän täsmentää.
Tähän aikaan vuodesta Nevalainen aloittelee valmisteluja tulevaa kautta varten. Edessä on esimerkiksi siimojen vaihto. Sitä on hankittu 12 kilometriä, ja yhteen kelaan siimaa menee 300 metriä. Siimat hän kiertää käsin, jotta lopputulos on halutunlainen.
Kalastuskausi alkaa, kun Pielisestä lähtee jäät. Nevalainen sanoo, että yleensä se tapahtuu huhtikuussa, vaikka kelit toki vaihtelevat paljon. Mieluisin aika hänelle on kuitenkin syksy, jolloin vedet ovat kylmiä ja kalat tankkaavat talvea varten.
Kalastuksessa viehättää paitsi vapaudentunne myös luonnonläheisyys. Maisemia tulee kuvattua paljon, ja Nevalainen esitteleekin puhelimensa kuvagalleriaa, jossa riittää otoksia monelta vuodelta.
Ilman haavereita reissuista ei ole kuitenkaan selvitty. Tikkejä onkin tullut vuosien varrella kymmeniä. Hän sanoo olevansa kuuluisa siitä, ettei käytä viiltosuojahanskoja ja kädet ovat aina auki.
– Luotan liikaa siihen, että mitään ei satu, vaikka hauen hampaat ovat niin terävät, että haava tulee aivan yhtäkkiä.
Intensiivisen kalastuskauden lähestyessä loppuaan Nevalainen sanoo olevansa usein jopa helpottunut.
– Mutta keväällä alkaa sitten se tuttu polte.
