Asuntojen myyntiajat edelleen pitkiä Loimaalla – rivitalot yllättävät tilastoissa

0
Asuntokauppa on koko maassa ja Loimaallakin ollut melko nihkeää viime vuosina. OP Koti Turun Seudun toimitusjohtaja Juha Laukkasen mukaan neljän huoneen ja keittiön asunnoille kysyntää on riittänyt. OP Koti sijaitsee Loimaalla Väinämöisenkadulla ja siellä työskentelee kaksi paikallista kiinteistönvälittäjää ja yksi arvoasiantuntija.

Loimaa

Vanhojen omakotitalojen myyntiajat kasvoivat viime vuonna vuoteen 2023 verrattuna jopa yli 50 prosenttia ja vanhojen kerrostalojen 27 prosenttia. Ja vaikka asuntokauppamäärät eivät ole Loimaan kokoisella paikkakunnalla koskaan valtavan suuria, niin nekin pienenivät viime vuonna edellisvuoteen verrattuna.

OP Koti Turun Seudun toimitusjohtaja Juha Laukkasen tilastot näyttävät karuja lukuja vuodelta 2024 Loimaalle.

Hätä ei ole kuitenkaan ihan sellainen, miltä se tilastojen perusteella näyttäisi.

– Loimaan kauppamäärät ovat esimerkiksi tyypillisiä vastaavankokoisiin kaupunkeihin verrattuna, hän suhteuttaa.

Viime vuoden lukuja rumentaa osin sekin, että ensiasunnon ostajille vielä voimassa ollut verohelpotus sai monet kiirehtimään asuntokaupoille vuoden 2023 lopulla ja vuonna 2024 vastaavaa piikkiä ei markkinoille ilmaantunut.

Valopilkkuna ovat rivitalot. Vaikka kauppamäärä niissäkin laski reippaasti, niin toisin kuin omakotitaloissa ja kerrostaloasunnoissa myyntiajat lyhenivät huomattavasti rivitaloasunnoissa. Se voi Juha Laukkasen mukaan tarkoittaa sitä, että tarjontaa on vähemmän kuin olisi kysyntää.

Koko maan luvuista näkee, että alkuvuosi oli asuntokaupassa viime vuonna hiljainen, mutta loppuvuotta kohti kauppamäärät jo kasvoivat.

Myyntiaikoja voi hahmottaa käyrällä, joka kertoo myymättömistä uusista asunnoista: niiden määrä ampaisi koko maassa edellisvuoden aikana hurjaan nousuun, mutta alkoi vuoden 2024 aikana laskea.

– Myymättömiä uusia asuntoja on silti edelleen paljon, Juha Laukkanen sanoo.

Eikä Loimaan tilanne ole hinnoissakaan poikkeuksellinen. Asuntojen hinnat nousivat Suomessa yli kymmenen vuoden ajan vuoteen 2022 saakka, mutta putosivat parissa vuodessa suunnilleen vuoden 2011 tasolle.

– Uusien ja vanhojen asuntojen hintataso lähti eriytymään korona-aikana voimakkaasti.

Vuodelle 2025 asuntojen hintoihin ennustettiin viime vuoden lopulla parin-kolmen prosentin nousua ja hinnoissa olikin jo loppuvuonna näkyvissä pientä piristystä myös Loimaalla.

– Neliöhintojen ja asuntojen velattomien hintojen keskiarvoissa päästiin Loimaalla plussan puolelle edellisvuoteen verrattuna.

Omakotitaloissa hinnoissa oltiin vielä miinuksella, mutta kerrostaloissa ja rivitaloissa hinnat nousivat Loimaalla selvästi.

Syksyn aikana tehtiin Suomessa hänen mukaansa jo rohkeammin asuntokauppaa kuin vaikka viime keväänä ja lainanantomäärät pankeissa ovat piristyneet.

– Laskevilla koroilla on henkisesti iso merkitys, hän sanoo ja arvioi laskun nimenomaan vauhdittavan asuntokauppaa.

Pitkään jatkuneiden nollakorkojen ajan päättyminen ja korkotason nousu havahdutti monet.

– Minkälainen merkitys onkaan vaikkapa jollain neljän prosentin korolla, kun lähdetään nollista.

Isommissa asuntolainoissa muutamien prosenttien koronnousu voi olla euroissa laskettuna iso summa.

– Aina ihmiset pohtivat, että onko oikea aika ostaa, hän tietää, mutta toteaa, että edelleen eniten asuntokauppoja tehdään asunnonostajien oman tarpeen johdosta – kun perheen kasvavat, lapset lähtevät omilleen tai tarpeet muuten muuttuvat.

Asuntokaupassa on nyt patoutunutta tarvetta, joka hänen mukaansa lähtee pian purkautumaan huolimatta markkinoilla olevasta, ehkä Donald Trumpin presidenttikauden alkamisesta juontuvasta pienestä uudesta epävakaudesta, joka on saanut korot jälleen nousuun.

– Vaikka euriborit lähtivät juuri uudelleen parin prosentin kymmenyksen kasvuun, asuntokauppaa on käyty nyt tammikuussa pirteämmin kuin vuosi sitten.

– Kysytyimpiä perheasuntoja ovat 100–120 neliön asunnot.

Sekin näkyy suoraan Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton tilastoissa: yksiöitä ja 6–7 huoneen asuntoja ei mennyt Loimaalla kaupaksi ollenkaan. ”Kolmioiden” ja viiden huoneen asuntojen kauppamäärä laski edellisvuodesta ja kaksioiden pyysi samana.

– Neljä huonetta ja keittiö -asunnoille oli kysyntää.

Niiden kauppamäärä nousi Loimaalla 40 prosenttia vuodesta 2023.

Pienenevien perhekokojen trendi näkyy neliöissä, samoin taannoisen energiakriisin ja kohonneiden energian hintojen vaikutukset.

Vuokra-asuminen on lisääntynyt ja Juha Laukkasen mukaan on mielenkiintoista nähdä, mitä nuoret tekevät – haluavatko he sitoutua paikkakuntaan hankkimalla omistusasunnon vai pysyttelevätkö he vuokralaisina ja vaihtavat asuntoa ja paikkakuntaa muun elämäntilanteensa mukaan.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän