Joulu lähestyi, välit lähisukuun solmussa. Eräässä joulujuhlassa istuin sivummalla yksin. Havahduin siihen kun edessäni seisoi tuntematon, hiukan itseäni vanhempi nainen.
Hän sanoi: ”Tule tänne!” Nousin ja menin hänen luokseen. Nainen otti minut syliinsä kuin pikkulapsen, rupesin heti vääntämään itkua, syli oli lämmin kuin ”pesä”.
Kuinka kauan itkin, en tiedä – kauan.
Sitten kuulin sanat: ”Lapseni, kaikki järjestyy.” Tuossa sylissä oli hyvä olla, tunsin, että hän huokaili muutaman kerran.
Myöhemmin kuulin, että nainen oli menettänyt oman tyttärensä ulkomailla kolarissa. Hän oli asunut kauan ulkomailla ja hän sattui olemaan suomalainen luterilaisen kirkon pappi.
Näitä ”sylihoitoja” olen tarvinnut nyt joulunaikaan ja itkua on riittänyt.
”Lapseni” on sana, jolla hän kutsuu minua. On ihanaa olla tuo lapsi hänelle ja saada päänsilitykset vielä lisäksi.
Ollaan tutustuttu, hän on Ihana Joululahja, jonka sain, Taivas yksin tietää, miten elämä jatkuu, nyt on kevät jo mielessä.
Mirkku