Ovatko kuunnelmat taas muodissa? Podcastit ja äänikirjat ovat olleet pinnalla viimeiset vuodet, mutta en muista, koska olisin viimeksi kuullut puhuttavan kuunnelmista.
Huomasin pohtivani tätä kysymystä, kun uutisvirtaani alkoi hiljattain ponnahdella mainintoja Ylen Maitotyttö-nimisestä kuunnelmasta. Tai audiodraamasta, kuten kyseinen viihdemuoto on ajan hengen mukaisesti trendikkäästi uudelleen brändätty. Kuunnelma ei kuitenkaan tehnyt uutta paluuta positiivisten arvioiden saattelemana, vaan otsikoiden mukaan kuunnelma on tuohduttanut, nostattanut voimakkaita tunteita ja jopa raivoa.
Maitotyttö mainostaa olevansa “sensuroimaton totuus eläintuotannosta” ja käsittelevänsä ihmisten ja eläinten suhdetta “mustan huumorin höystämänä”, kuten kuunnelman kuvaus lupaa. Fiktiivisen sarjan kerrotaan perustuvan entisen maatalouslomittajan elämäntarinaan.
Kolmen jakson mittainen kokonaisuus on herättänyt keskustelua, koska sen koetaan antavan maataloudesta vääristyneen ja yksipuolisen kuvan, joka keskittyy eläintuotannon epäkohtiin. Kritiikkiä on tullut sekä nettikommentoijien, maataloustuottajien että Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliiton suunnasta (Maaseudun Tulevaisuus 11.2).
Yleisössä on pohdittu kuunnelman asemaa myös sikäli, että sitä mainostetaan sekä fiktiivisenä draamana että elämäntarinaan perustuvana totuutena. Asetelmaa pidetään ristiriitaisena.
Kuuntelin itsekin sarjan ensimmäisen jakson. Vasikoiden ja lehmien ammuminen, taustahuutelut, vaihtuvat ääninäyttelijät ja tapahtumia säestävä kuorolaulu luovat draaman tuntua, mutta samalla saivat minut pohtimaan, kuinka suuri osa tapahtumista tai henkilöhahmoista on päätynyt mukaan sellaisinaan. Mitä on oikeasti tapahtunut, mitä on lisätty ja mitä on jätetty pois, mikä osa on totta ja mikä tarua.
Ei tietenkään ole ennenkuulumatonta, että fiktio saa inspiraationsa tosielämästä, päinvastoin. Lapuan patruunatehtaan räjähdyksestä kertova elokuva Lapua 1976 toi suuronnettomuuden toissa vuonna oman sukupolveni tietoisuuteen aivan uudella tavalla, ja tälläkin hetkellä valkokankailla pyörivä Ei koskaan yksin sijoittuu niin ikään historiallisten tapahtumien sykkeeseen. Ensimmäisen olen katsonut itsekin, toisesta olen saanut tuttavilta kyynelsilmäisiä suositteluja. Kummankin elokuvan aihe on saanut ajattelemaan ja herättänyt keskustelemaan.
Siihen Maitotyttökin ehkä pyrkii, sillä sarjan ohjaaja Laura Gustafsson kertoo Ylen (10.2.) haastattelussa ilahtuneensa siitä, miten sarjassa käsiteltävät aiheet ovat nousseet julkiseen keskusteluun.
Harmi, että liian kärjistetyt keskustelunavaukset tuppaavat lisäämään vastakkainasettelua avoimen keskustelun sijasta.
Oona Tepponen