Kuulemisella ja kuuntelemisella on vissi ero, vaikka äkkiä voisi vaikuttaa siltä, että kyseessä on vain saman sanan kaksi eri taivutusmuotoa. Kauniissa suomen kielessämme ero ei tietenkään ole kovin merkittävä, mutta englanniksi kyseiset verbit ovat jo helpommin erotettavissa.
Kuuleminen on passiivinen toiminto, joka ei juuri vaadi keskittymistä eikä tarkempaa ymmärtämistä. Kuulet vaikkapa ohi ajavan hälytysajoneuvon, vaikka et kiinnittäisikään siihen sen tarkempaa huomiota. Kuunteleminen on kuitenkin aktiivinen osa vuorovaikutusta. Pintapuolinenkin rupattelu vaatii kuuntelemista puhumattakaan syvällisempien aiheiden äärellä tapahtuvasta keskustelusta.
Ero tulee hyvin selväksi esimerkiksi silloin, kun olet varmasti kuullut toisen pyynnön viedä roskapussi mennessäsi roskikseen, mutta et ole kuunnellut, koska tullessasi takaisin pussi on edelleen rapunpielessä.
Rajanveto syntynee ainakin osittain siitä, kokeeko vuorovaikutuksen toinen osapuoli tulleensa kuulluksi. Jos roskapussista joutuu muistuttamaan monta kertaa ja sen jälkeen viemään sen vielä itse roskikseen, kokemus kuulluksi tulemisesta voi jäädä vaillinaiseksi tai jäädä syntymättä kokonaan.
Kuunteleminen on yksi vuorovaikutuksen peruspilareista. Se on hyvin keskeinen osa viestintää monella eri tasolla. Ehkä juuri sen keskeisyyden takia kuuntelemista on teorisoitu, ja varmasti teorisoidaan vielä tulevaisuudessakin monella eri tavalla. Yksinkertaisimmat mallit koostuvat ärsykkeestä, sen vastaanottamisesta ja tulkitsemisesta, kun taas monitahoisemmat teoriat pitävät sisällään kuuntelutavoitteita, -suodattimia, -tyylejä ja -käyttäytymistä.
Tutkijat eivät siis ole lainkaan yhteisymmärryksessä siitä, millainen viestinnällinen prosessi kuunteleminen on. Toisaalta ihmekös tuo, kun edes tarkasta määritelmästä ei olla tieteellisessä kirjallisuudessa yksimielisiä.
Vielä vähemmän on tutkittu kuulluksi tulemista. Siis sitä, mikä tuottaa ihmiselle kokemuksen siitä, että tätä on kuunneltu.
Kuten syksyllä gradukuulumisia kirjoitellessa tiivistin, kuunteleminen on tärkeää. Olen puolen vuoden kirjoitus- ja tutkimusprosessin aikana todennut saman monta kertaa uudelleen (ja löytänyt myös argumenttia tukevan tieteellisen lähteen, jota kyseisessä kolumnissa kerroin kaipaavani).
Kuuntelemisen merkitystä ei mielestäni tulisi aliarvioida, vaikka se voi vaikuttaa automaatiolta. Erityisesti nykymaailman nopeassa ja ärsyketäyteisessä viestintäympäristössä kuunteleminen voi jäädä helposti hunningolle. Kun oletuksena on, että on koko ajan saatavilla ja tavoitettavissa, voi todellisuudessa jäädäkin saavuttamattomiin. Kuulee kyllä, mutta ei kuuntele.
Oona Tepponen