”12 parhainta miestä asetti kukin puolue ehdokkaiksi ja ne kuntakokous yksimielisesti hyväksyi.” Näin syntyi syyskuussa 1907 Loimaan ensimmäinen kunnanvaltuusto työväenlehdissä kiertäneen uutisen mukaan. Puolueita oli tuolloin kolme, nuorsuomalaiset, vanhasuomalaiset ja sosiaalidemokraatit, ja valtuuston kooksi tuli näin 36 valtuutettua.
Kunnallishallinto oli Loimaalla otettu käyttöön jo lähes neljäkymmentä vuotta ennen ensimmäisen valtuuston valintaa. Alun perin kunnan asioista päätettiin kunnankokouksessa, johon saivat osallistua kaikki kunnan asioissa äänioikeutetut. Äänioikeus oli sidottu verojen maksuun, eikä kaikkien äänimäärä ollut sama. Viidelläkymmenellä suutarilla oli yhdessä sama painoarvo päätöksenteossa kuin kirkkoherralla yksin. Maanviljelijöiden äänimäärä riippui viljelmän koosta. Veroluvultaan puolen manttaalin tilan isäntä sai äänestää 48 äänellä. Torppari sai yhden äänen jokaista kylvötynnyriään kohti.
Verojen maksaminenkaan ei tuonut kaikille äänioikeutta. Kotitaloudessa alisteisessa asemassa olleet eivät olleet äänioikeuttettuja. Tämä jätti päätöksenteon ulkopuolelle esimerkiksi palvelijat ja aviovaimot.
Ennen kunnallishallinnon perustamista seurakunta hoiti monia sittemmin kunnille kuuluneita tehtäviä. Tarve hengellisen ja maallisen hallinnon erottamiseen toisistaan oli tunnustettu pitkään, mutta 1860-luvulla tuo oman aikansa soteuudistus lopulta saatiin vietyä maaliin.
Kuntakokouksen päätösvaltaan kuului alusta alkaen asioita, jotka 2000-luvun loimaalainenkin tunnistaa paikallishallinnon ytimeksi kielenkäytön muutoksista huolimatta: kansakoulujen perusminen, terveyden- ja sairaanhoito, vaivaishoito, palontorjunta. Sen sijaan nykyisten paikallispoliitikkojen tehtäviin ei kuulu enää petoeläinten hävittämiseen tai kalastuksen ja metsästyksen valvontaan liittyvät kysymykset. Tilalle on tullut vesi- ja jätehuoltoa sekä rakennusvalvontaa.
Ainakin itselläni on vielä vähän opettelemista siinä, että perinteiset paikallishallinnon teemat on nykyisin eroteltu kaksiin eri vaaleihin. Vaikka päätöksenteko on osittain karannut entistä kauemmaksi, on tilanteessa kuntalaisen näkökulmasta jotain kiehtovaa. Nyt voi äänestää paikallishallinnon teemoista päättämään kahta eri(laista) ihmistä. Olemme saaneet kaksi ääntä, kuten 1800-luvun suutari!
Otetaan siis ilo irti tästä kaksinkertaisesta valinnanmahdollisuudesta, kun se meille on yhtäläisenä suotu – varallisuudesta, sukupuolesta, siviilisäädystä, etnisestä taustasta tai uskonnosta riippumatta.
Kirsi Laine
historiantutkija