Viime ajat ovat osoittaneet sen kuinka tärkeää monenlainenkin riippumattomuus on. Täysin omavarainen valtio on nykyään aika mahdoton yhtälö, mutta kriisit ovat opettaneet meitä huoltovarmuuteen. Ja onhan se paljon kestävämpääkin koko planeetan kannalta, jos suosimme paikallista ja kotimaista.
Toisaalta viimeaikaiset maailmanmullistukset ovat saaneet vipinää kinttuihin ja päätöksien tekemiseen kansallisella tasolla. Suomi on ollut hyvää vauhtia tulossa sähkön suhteen niin omavaraiseksi, että täällä tuotettu vihreä sähkö houkuttelee jopa isoja ja paljon sähköä kuluttavia datakeskuksia sekä muita yrityksiä ulkomailta asti. Energiaomavaraisuus ei toki tarkoita kuitenkaan haavoittumattomuutta.
Ruoan omavaraisuuden suhteen Suomi on Luonnonvarakeskuksen vuoden 2021 laskemien mukaan aika korkealla tasolla 80 prosentin myötä. Maito ja kananmuna ovat jopa yli sadan prosentin tasolla ja esimerkiksi lihan sekä kurkun suhteen ollaan oltu omavaraisia 90 prosenttisesti. Leipäviljojen eli rukiin ja vehnän omavaraisuusaste on ollut vaihtelevasti 50 ja 100 prosentin kieppeillä. Ruokatiedon mukaan elintarviketeollisuus on pitänyt lupauksensa kotimaisuuden suhteen, ja vuodesta 2015 lähtien leipäviljana on käytetty kotimaista ruista ja vehnää.
Kahvia ei Suomessa tuoteta, mutta sen kallistunut hinta on alkanut pienentämään jo joillakin kofeiinin vierotusoireita ennalta, jos sellaista joskus emme tänne saisi. Nykyään on myös niin paljon muita vaihtoehtoja, että kahvin mahdollinen korvike voisi olla jopa jotain herkullista ja terveellistä.
Vientivetoisena maakuntana Varsinais-Suomi on saanut kärsiä paljon maailman epävakaista muutoksista ja talouden heilahteluista, ja nyt koko maailma tärisee pelosta Trumpin tullien alla. Viime aikoina on saanut todeta voimakkaasti, kuinka paljon raha merkitsee. Sitä leikataan, sitä tuhlataan väärin ja sitä ei ole vain riittävästi.
Nyt vaalien alla varmasti moni pienellä paikkakunnalla asuva ajattelee, että miten oma kunta voisi olla mahdollisimman omavarainen palvelujen suhteen. Mikä kylläkin tuntuu tällä hetkellä jopa hieman utopistiselta ajatukselta, koska kaikkea leikataan ja palveluja siirretään kauemmaksi. Mutta kiitollinen voi olla siitä, että palveluja on myös kiitettävästi jäljellä.
Silti monet pienet kunnat odottavat lääkäriä vieläkin tulevaksi heidän lähelleen, ja osa ehdokkaista onkin todennut, että julkinen puoli pitää tehdä niin hyväksi työpaikaksi, että sinne kannattaa tulla, jos tarjolla on enemmän palkkaa maksava yksityinen puoli. Tällä hetkellä noin 22 prosenttia koko maan sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajista ovat yksityisiä. Mutta tuoko se yksityinen puoli säästöjä enemmän kunnalle ja pitääkö se palvelut vakaana systeeminä ja lähellä? Ainakin pitäisi olla tarkka, millaisia yksityisiä palveluja käyttää, koska kyseessä ovat myös kansalaisten verorahat.
Marianne Rovio