Vietämme vappua eli toukokuun ensimmäistä päivää työväestön, ylioppilaiden ja kevään juhlana. Kaikilla näillä juhlaperinteillä on oma historiansa. Nimeänsä päivä ei ole kuitenkaan saanut miltään näiltä juhlinnan kohteilta vaan abbedissa Valburgilta.
Valburg eli 700-luvulla. Hän syntyi Englannissa, oli 10-vuotiaasta lähtien katolisessa luostarissa ja toimi Saksassa puolet elämästään. Heideheimin luostarin johtajana hän oli aikansa vaikutusvaltaisimpia naisia. Abbedissa Valburg julistettiin pyhimykseksi lähes sata vuotta kuolemansa jälkeen. Hänen luunsa siirrettiin 1. toukokuuta 870 Eichstättin Pyhän ristin kirkkoon, joka on nykyään pyhän Valburgin benediktiiniläisluostari. Tästä tuli Valburgin muistopäivä.
Suomalaisen vapun vanhinta perinnettä ovat muun muassa työkiellot. Ainakin Sääksmäellä ja Karstulassa sanottiin, ettei vappuna saisi kylvää tai touko ei menesty. Toisaalta Etelä-Suomessa vapun aikaan jo ainakin valmistauduttiin kevään töihin. Tästä kertovat sanonnat, kuten: ”Vappu vakan pellolle kantaa” ja ”vappuna papu vaolle, viikon päästä viimeistäänkin”.
Vappu näkyi myös karjataloudessa. Lounaisissa osissa maata lehmät ja lampaat päästettiin ulos, vaikka maassa olisi ollut vielä luntakin. kellokas eli niin sanottu johtajalehmä sai kellon kaulaansa. Laidunten turvallisuutta ja karjan menestystä on tavoiteltu eri puolilla maata monin tavoin. Esimerkiksi Pohjanmaalla lapset kellottelivat eli kulkivat kello vyössä tai kaulassa ympäri kylää. Naisetkin saattoivat laittaa tiukuja hameensa helmoihin. Kellottomat yrittivät salaa roiskauttaa vettä kellottelijoiden päälle. Railakkaan menon tarkoitus oli edistää maidon saantia.
Entisaikoina vapun aikaan alkoivat ruokavarastot olla tyhjinä. Vakka-Suomesta tunnetaankin sanonta ”Ei vappu ole köyhän ystävä”. Helpotusta tilanteeseen alettiin kuitenkin jo saada esimerkiksi vesilintuja metsästämällä.
Iina Wahlström
Suomen maatalousmuseo Sarka