Unikeonpäivän taustalta löytyy vanha legenda, joka kertoo seitsemästä kreikkalaisesta marttyyristä. Tarinan mukaan seitsemän nuorta miestä pakeni Rooman keisarin Deciuksen kristittyihin kohdistuneita vainoja nukkuen Efesoksen kaupungin lähellä sijaitsevassa luolassa vuodet 249–477.
Näiden marttyyrien muistopäivää vietettiin meilläkin jo keskiajalla, tosin aluksi 26.6. Nykyiselle paikalleen päivä siirtyi 1700-luvun puolivälissä. Päivän suomalainen nimi on varsin poikkeava, sillä muissa kielissä puhutaan vain seitsemästä nukkujasta.
Unikeonpäivän uskomukset liittyvät nukkumiseen ja virkeyteen. Jos unikeon päivän aamuna nukkuu pitkään, nukuttaa koko vuoden. Se, kuka jää viimeisenä vuoteeseen, on talon unikeko ja kaikkein laiskin vuoden ajan.
Unikeonpäivän juhlinta saattoi saada nimipäivän vieton piirteitä: nukkuja herätettiin laulamalla tai meluamalla, ja ”nimipäiväsankarille” eli unikeolle ojennettiin kukkia ja järjestettiin kahvitarjoilu.
Unikeonpäivänä on voinut myös varmistaa oman virkeytensä, ainakin jos renkolaista uskomusta on uskominen; jos meni aamulla varhain ensimmäisenä talliin silmät kiinni, tulivat mies ja hevonen yhtä virkuiksi.
Unikeonpäivän sääenteissä toistuu luku seitsemän. Jos unikeon päivänä sataa, sataa seuraavat seitsemän viikkoa, sanottiin ainakin Paimiossa.
Iina Wahlström
Suomen maatalousmuseo Sarka